Kristiina Mäkelä keskiviikkona vierailulla HSU:ssa!

13.11.2020

Huippu-urheilija Kristiina Mäkelä vieraili Hyvinkäällä keskiviikkona vetämässä harjoitukset nuorten kilparyhmille- ja aikuisryhmälle.

Mäkelä kertoi haluavansa pitämässään harjoituksessa keskittyä perusasioihin ja viestittää sillä nuorille, ettei huipulle pääseminen välttämättä tarvitse ihmeellisyyksiä, jos tekee perusasioita hyvin.

Harjoitus pitikin sisällään loikkimisen ja kinkkaamisen perustekniikkaa, joita osallistujat herkeämättä kuuntelivat. Lopuksi jokainen pääsi kolmiloikkaamaan kasalle. Mäkelä ehti antamaan jokaiselle loikkaajalle henkilökohtaista palautetta suorituksesta, mikä oli varmasti yksi kohokohdista nuorille.

Mäkelä kertoi pyrkivänsä käymään muutaman kerran vuodessa pitämässä junioreille harjoituksia. Hyvinkään Wanhalla Areenalla Mäkelä oli vierailemassa ensi kertaa.

HSU kiittää Kristiinaa vierailuista ja toivottaa hyvää jatkoa hallikauden harjoituksiin!

Kristiina Mäkelä on kolmiloikan moninkertainen Suomenmestari ja arvokisakävijä (EM-, MM- ja olympiafinalisti) sekä sisäratojen suomenennätyksen haltija.

Kuvat: Hanna Tarkiainen, Kuvitelmia

Kristiina Mäkelä vieraili Hyvinkäällä vetämässä nuorille ja aikuisille loikkaharjoitukset.
Kristiina Mäkelä vieraili Hyvinkäällä vetämässä nuorille ja aikuisille loikkaharjoitukset.


Aikuisten ja 17-20/SM-nuorisovalmennusryhmä hyppyvuorossa
Aikuisten ja 17-20/SM-nuorisovalmennusryhmä hyppyvuorossa


Mäkelä opetti nuorille loikkimisen ja kinkkaamisen tekniikkaa
Mäkelä opetti nuorille loikkimisen ja kinkkaamisen tekniikkaa
Kiitos vierailusta koko HSU:n puolesta!
Kiitos vierailusta koko HSU:n puolesta!