Keväthalleissa 29.3. testattiin kuntoa - hyviä tuloksia
29.3.2015
Liikuntamyllyyn lähti sunnuntai iltapäivällä joukko HSU:n urheilijoita testaamaan kevätkuntoaan. Päätavoitteena oli valmennusryhmillä juosta Keväthalleissa 600m, joka järjestetään kilpailumatkana melko harvoin, ja joka toimii samalla hyvänä testimatkana, sekä harjoituksena 800m:ä varten. 600m:lle lähtikin rohkeasti mukaan jopa 12 HSU:n urheilijaa, ja oikein hyviä aikoja tuli. T15-sarjassa nähtiin jännittävä HSU-kamppailu erävoitosta Emma Simbergin ja Sonja Lindströmin toimesta, joka päättyi Emman voittoon ajalla 1.46,28, josta Sonja jäi vain niukasti ajalla 1.46,69. Tytöt olivatkin lopulta molemmat palkinopallilla jääden alle sekunnin toisen erän voittajasta. Pihla poikolainen juoksi myös oman eränsä voittoon ajalla 1.58,87 ja sijoittui lopulta hienosti kolmanneksi. Emma Rovasalo juoksi myös hienon ajan 2.00,36 ja oli 03-syntyneistä toiseksi paras. P15-sarjan aidoissa Pyry Okkolin paransi omaa ennätystään jopa 0,40 s aikaan 9,49. P13-sarjassa Juho Kantoniemi paransi myös viime kesän aikansa 200m:llä roimasti, jopa puolisentoista sekuntia. Myös HSU:n reippaat 7-vuotiaat Ilari Okkolin ja Eeli Rovasalo osallistuivat kisoihin ja juoksivat molemmat ennätyksensä 40m:llä. Pojat olisivat olleet 07-syntyneistä toisena ja kolmantena, aivan kuten pituudessakin. Ilari teki myös pituudessa ennätyksensä 3,10 ja Eeli jäi 3,05 tuloksella pari senttiä omasta ennätyksestään mutta kuulassa työnsi ennätyksensä 4,62. 200m:llä 13-tytöt Tia Palmunen ja Riina Virtanen juoksivat molemmat ennätyksensä 30,30 ja 32,14. 60m aidoissa Riina teki saman tempun kuin Pyry ja paransi ennätystään vielä huimat 40 sadasosaa aikaan 11,16. Pihla Poikolainen teki lisäksi myös pituudessa ennätyksensä 3,97. 11-sarjassa Isla Sokoff juoksi 60m:n ennätyksensä 10,30. Valmentaja Vonne yllättyi että nopeuslajeissakin tuli niin hyviä tuloksia vaikka piikkarit laitettiin kaappiin jo kuun alussa ja suuri osa treeneistä tehdään jo ulkona maastossa. Lupaa hyvää alkukesän kisoja ajatellen! |