Hanna-Mari Kalevan Kisoihin!
30.7.2015
Aikuisten Suomen mestaruuskilpailut eli Kalevan Kisat kilpaillaan 30.7-2.8. Porissa. Kalevan kisat on tärkein vuosittainen yleisurheilutapahtuma kotimaassa. Kilpailut on järjetetty nimellä "Kalevan Kisat" vuosittain vuodesta 1937. Hyvinkään Seudun Urheilijoita edustaa tänä vuonna Hanna-Mari Saalo (17v). Hanna-Marin päälajina on kiekonheitto, jossa tämän vuoden paras kaari on kantanut 43,86. Hanna-Mari kuuluu oman ikäsarjansa kärkiheittäjiin. Viime talvena Hanna-Mari otti SM-hopeaa talvimestaruuskilpailussa, joka sekin kilpailtiin Porissa. "Tavoitteena on parantaa omaa ennätystä" tuumaa Hanna-Mari tavoitteestaan Kalevan Kisoissa. Kauden päätähtäin on kuitenkin elokuun lopussa oman ikäryhmän SM-kilpailussa. Naisten kiekko heitetään Porissa lauantaina 1.8. "Hanni" on erittäin tavoitteellinen ja monipuolinen urheilija. Hän on edustanut seuramme tänäkin vuonna jo seiväshypyn aluemestaruuskilpailussa sekä aitajuoksussa SM-viesteissä. Hannin talviharjoitteluun kuuluu myös telinevoimistelu viikottain. Kuvailee urheilijaa HSU:n nuorisopäällikkö Yvonn Lindholm. Hannille hurjasti tsemppiä kisapyörähdyksiin!
Hyvinkään Seudun Urheilijoiden toinen Kalevan Kisojen tulosrajan selvittänyt urheilija on Maria Kytölä (18v). Maria on selvittänyt tulosrajan naisten seiväshypyssä. Valitettavasti kevään loukkaantuminen on viivästyttänyt tuloskuntoa siten, että hän jättää Kalevan Kisat väliin ja keskityy elokuun puolivälissä kilpailtaviin 19-vuotiaiden SM-kilpailuihin. HSU=Hyvässä Seurassa Urheilua!
|