Vauhdittomien hyppyjen areenatalkoot la 13.1 klo 14.30->

13.1.2018 klo 14:30

Vauhdittomien hyppyjen PM-kisat lähestyvät kovaa vauhtia. Kilpailuihin osallistuu jopa 150 urheilijaa, joten tapahtuma edellyttää runsaasti etukäteisvalmistelua. Tämän vuoksi HSU järjestää kisoja varten areenatalkoot lauantaina 13.1.tä klo 14.30 alkaen. 

Talkoissa valmistetaan kilpailuja varten kaikki hyppypaikat käyttökuntoon. Toivomme paikalle runsaasti väkeä, sillä isommalla väellä talkoot hoituvat nopeasti. Hyvällä porukalla paikat saadaan kuntoon 2-3 tunnissa. Talkoolaisille on tarjolla pientä purtavaa ja evästä.

Saavu siis paikalle lauantaina heti 14.30 tai tule mahdollisuuksien mukaan myös hieman myöhemmässä vaiheessa. Kaikki apu on tarpeen.

Laitamme kisoissa liäksi maukkaita kotitekoisia leivonnaisia myyntiin - olisi mahtavaa, jos voisit tuoda hallille klo 11 laktoosittoman pellillisen suolaista tai makeaa :) Esimerkiksi mokkapalat ovat hyvä myyntiartikkeli. Yhteyshenkilö ja lisätietoja Hanna 050 5359575.

 

Lisätiedot ja kyselyt:

Jyrki Eriksson

040-8290617, jyrki.eriksson@hsu.fi