Hallikauden kolmas kilpailuviikko

14.2.2022

VAUHDITTOMIEN HYPPYJEN PM-KILPAILUT 13.2.2022 HYVINKÄÄLLÄ

Kisaraportin voi lukea erillisestä jutusta: https://hsu.sporttisaitti.com/?x118281=1322068.

 

KANSALLISET KILPAILUT TAMPEREELLA 13.2.2022

Tampereen kilpailuputki jatkui myös tälläkin viikolla ja HSU:sta mukana oli peräti seitsemän urheilijaa.

Kauden avauksensa Tampereella juoksi viime kaudella HSU:n vuoden aikuisurheilijaksi valittu Markku Jokinen. 400 metrin aitojen taiturin matkana tällä kertaa oli sileä 400 metriä, jossa kellot pysähtyivät aikaan 59.24. Naisten 400 metrillä mukana oli Pihla Poikolainen ja Kaarina Lehtonen. Pihla juoksi hienon uuden halliennätyksen 64.84, joka jää alle sekunnin päähän viime kesänä juostusta ulkoratojen ennätyksestään. Pidemmillä matkoilla normaalisti kilpaileva Kaarina haki vauhtiaan hänelle selkeältä alimatkalta ja pysäytti kellot ensimmäisessä 400 metrin startissa aikaan 69.10. Ennen 400 metrin starttia Kaarina juoksi hänelle tutumman matkan 1500 metriä, jossa hän juoksi uudeksi halliennätyksekseen 5:02.91. Aiempi ennätys oli juostu paria viikkoa aiemmin liikuntamyllyn tiukoissa kaarteissa ja tästä Kaarina onnistui Tampereen loivemmissa kaarteissa pudottamaan vielä yli viisi sekuntia.

Kauden avauksensa teki Tampereella myös Saara Rantanen. Kauden ensimmäisessä 60 metrin startissaan hän sivusi edellisenä vuonna juostua ennätysaikaansa 8.56. Saaran toinen startti tuli 200 metrillä, jossa hän onnistui puristamaan alle 30 sekunnin loppuajalla 29.00, joka on hänen uusi ennätyksensä ylipitkällä radalla juostuna.

Nelli Talvitie ja Noora Hietala juoksivat molemmat Tampereella 60 metrin aitojen debyyttinsä 84 cm korkeilla aidoilla. Noora pysäytti kellot aikaan 10.02 ja Nelli 10.50. Aitojen lisäksi Nelli oli mukana korkeudessa hypäten uudeksi halliennätyksekseen 1.54 ja kuulassa työntäen uudet ennätyslukemat 12.43. Nooran toiseksi lajiksi valikoitui tutumpi pituushyppy, jossa tällä kertaa kahden yliastutun lisäksi mittautettiin vain yksi hyväksytty tulos, joka kantoi 4.81.

Olavi Halonen kävi miesten yleisen sarjan nuorimpana osallistujana testauttamassa pituuskuntoaan. Tällä kerralla hypyt lensivät lukemiin 5.74, joka sivuaa paria viikkoa aiemmin hypättyä halliennätystään. Oman ikäisissään eli M17 sarjassa Olavi pääsi tekemään kauden ensimmäisen aitastarttinsa. Ensimmäinen kilpailu 91.40 cm korkeilla aidoilla tuotti uusiksi ennätyslukemikseen komean 8.71.