Junioreiden hallikauden huipennus Helsingin Liikuntamyllyssä la 4.3.17 toi Hyvinkään Seudun urheilijoille 13 mitalia ja roppakaupalla henkilökohtaisia ennätyksiä

7.3.2017

Hyvinkään Seudun urheilijat menestyi hienosti lauantaina 4.3.2017 käydyissä 9-15-vuotiaiden Uudenmaan piirin mestaruuskisoissa Helsingin Liikuntamyllyssä. Kisoihin osallistui peräti 54 HSU:n junioria.

Kisat käynnistyivät 8x200m sekaviestillä, jossa HSU:ta edusti peräti kolme viestijoukkuetta. Fiilis oli hyvä ennen starttia, vaikka etenkin pienimpiä jännitti aika lailla. Kisasta ei puuttunut draamaa, sillä radalla nähtiin useampi törmäily ja kaatuminen ja ensimmäinen erä jouduttiin lopulta uusimaan jonkun kaaduttua maalikameran päälle. Onneksi kukaan ei loukkaantunut ja urheilijamme jaksoivat tsempata hienosti niin viestin kuin omat suorituksensa.

Henkilökohtaiset lajit käynnistyivät ajallaan viestikisan ongelmista huolimatta. 9-vuotiaiden 40 metrillä hallikisojen ensikertalaiset Lotte Borremans, Emerald Carruthers, Inka Päivinen ja Mikko Koivisto pinkoivat kaikki uudet henkilökohtaiset ennätyksensä ja hankkivat rutkasti kisakokemusta kesän koitoksia varten. Myös Iisa Aramo paransi ennätystään. 9-vuotiaiden mitalisankareina loistivat Ruth Toivola, joka voitti kultaa pituudessa (3,52) ja kuulassa (5,85), ja Elias Oksanen, joka sai hienosti kuulassa hopeaa (6,04) ja pituudessa pronssia (3,34). 9-vuotiaiden kuulan menestystä täydensivät Lauri Lamminen neljännellä, Iisa Aramo kuudennella, Inka Päivinen seitsemännellä ja Eelis Kettunen kahdeksannella sijallaan.

11-vuotiaat pojat metsästivät neljä mitalia ja lukuisia henkilökohtaisia ennätyksiä. Korkeudessa Aleksis Hurme voitti hopeaa (116) ja Asla Piri oli hienosti neljäs (111). Hopeamitalin ripustivat kaulaansa myös Rasmus Salmi (pituus 3,92) ja Olavi Halonen (kuula 8,12). Kovatasoisessa 60 m juoksukisassa Eeli Rovasalo ja Rasmus Salmi voittivat omat eränsä. Kuumeinen Eeli oli lopulta koko kisan kolmas saaden pronssia ja Rasmus sijoittui hienosti neljänneksi. 11-vuotiaiden tyttöjen sarjoissa oli ennätysmäärä kilpailijoita. Neela Jakonen voitti oman 60 m juoksueränsä ja Sara Jousimaa, Elsa Pinola ja Tilta Immonen juoksivat omat ennätyksensä. Tytöt kilpailivat hienosti myös pituudessa ja kuulassa.

13-vuotiaissa Arno Toivola voitti korkeuden upealla tuloksella 141. Tyttöjen korkeudessa Lotta Lamminen, Moona Virtanen ja Laura Ylönen tekivät kaikki henkilökohtaiset ennätykset. Tyttöjen pituudessa seura oli hienosti edustettuna ja jokainen paransi ennätyksiään. Kuulakisassa Arno oli neljäs ennätyksellään 9,00 ja Eelis Aramo hienosti viides omalla halliennätyksellään 7,27. Myös tytöissä Aino Laitinen sijoittui viidenneksi ennätyksellään 8,06 ja Isla Sokoff, Iina Reilio ja Lotta Lamminen paransivat tuloksiaan. 60 metrillä Helmi Liikanen voitti oman eränsä, mutta kovatasoisessa kisassa tulos 8,99 ei riittänyt mitalisijoille. Venla Lähdemäki, Elina Pussinen, Mira Martikainen ja Peetu Lampinen juoksivat hienosti omat ennätyksensä.

15-vuotiaissa kilpaili peräti 15 HSU:n tyttöä ja viisi poikaa. Tia Palmunen voitti tiukan 60m kisan tuloksella 8,37. Emma Rovasalo oli viides. Tia urakoi myös 800m juoksun ja sai hopeaa ennätyksellään 2.29,28. Noora Hietala ja Mette Martikainen tekivät myös ehjät juoksut. Venla Toivola sai kuulassa hopeaa ennätystuloksellaan 10,15. Kuulatuloksiaan paransivat myös viidenneksi tullut Pihla Poikolainen (8,37) ja Emma Rovasalo, Moona Hujanen sekä Kea Kuusisto. Korkeudessa Oona Manninen ponkaisi jaetulle pronssille hienolla tuloksella 141. Pihla Poikolainen sijoittui samalla tuloksella viidenneksi. Saara Rantanen ja Kiia Brandes hyppäsivät henkilökohtaisiin ennätyslukemiin. 15 sarjan tytöissä Riina Virtanen ja Anni Lähdemäki juoksivat hienosti ennätyksensä 60 metrillä.

P15-sarjassa Eeli Vuola sijoittui hienosti neljänneksi 800 metrillä ja Elmo Niemi 60 metrillä. Vauhdikkaalla pikamatkalla myös Justus Talvitie ja Kasperi Cederqvist tehtailivat henkilökohtaiset halliennätykset. Kuulassa Juho Kantoniemi oli viides (7,44) ja Justus Talvitie kuudes (7,38).

Kisat olivat jälleen kerran osoitus Hyvinkään Seudun urheilijoiden tinkimättömästä asenteesta, hyvästä valmennuksesta ja kannustavasta ilmapiiristä. Jokainen teki parhaansa ja jaksoi tsempata vielä joukkuetovereitakin. Tästä on hyvä jatkaa!

Tulokset