Vuoden 2018 viimeiset Silja-Line seurakisat kilpailtiin lauantaina

3.12.2018

Syyskauden ensimmäiset ja vuoden 2018 viimeiset Silja-Line seurakisat kilpailtiin lauantaina 1.12 klo 13 wanhalla areenalla. Kilpailulajeina olivat vuorossa vauhdittomat hypyt. 5-9v sarjoissa lajeina olivat vauhditon pituushyppy, vauhditon 3-loikka sekä lentävä 20m juoksutesti. 11v ja vanhemmissa sarjoissa kilpailtiin lentävän juoksutestin sijasta myös vauhdittomassa korkeushypyssä. Mukana oli yhteensä 25 kilpailijaa.

Kilpailut sujuivat hyvässä järjestyksessä, jonka kulusta vastasivat pääosin HSUn ohjaajat. 5-9v sarjojen parhaista suorituksista vastasivat T9- sarjassa kilpaillut Velma Peiponen, T7-sarjan Miisa Virtanen ja T5-sarjan Tuuli Viuhko. Velma ja Miisa paransivat molemmat reilusti viime vuoden vastaavassa kilpailuissa tekemiään tuloksiaan ja kisasivat tulosten puolesta tasaväkisesti. Tuuli teki myös hienoja suorituksia omassa sarjassaan.

Vanhempien sarjojen osalta moni HSUn junioriurheilija paransi selvästi vuodentakaisia tuloksiaan. Etenkin vauhdittomassa korkeushypyssä moni venyi hienoihin suorituksiin. Anni Huttunen, Laura Ylönen, Elias Oksanen, Olavi Halonen sekä muut kilpailijat osoittivat hyvää kehitystä. Hieno kisa nähtiin myös miesten sarjassa, jossa ensi vuoden veteraanikisoihin valmistautuva Vihdin Viestin Petri Korander näytti nuoremilleen mallia hyppämällä vauhditonta korkeushyppyä kierähdystyylillä 147cm. Myös Joosua Rättö ja Jermu Tarkiainen tekivät hienoja suorituksia pituussuuntaisissa vauhdittomissa hypyissä.

Seuraavan kerran seurakisoissa kilpaillaan lauantaina 19.1 HSUn hyppykisojen yhteydessä. Silloin lajivuorossa ovat 40m ja pituushyppy 5-9v sarjojen osalta klo 11 alkaen. Vanhemmat urheilijat kilpailevat HSUn hyppykisoissa, jotka alkavat klo 13.

 

Alla liitteenä kisan tulokset.

5-9 vuotiaat aloittivat kilpailunsa lentävällä 20m kennotestillä. Kuvassa kisassa käytetyt kennot
5-9 vuotiaat aloittivat kilpailunsa lentävällä 20m kennotestillä. Kuvassa kisassa käytetyt kennot
5-9 vuotiaat aloittivat hyppynsä vauhdittomasta pituushypystä. Hyppyvuorossa päivän pisimmistä hypyistä vastannut Velma Peiponen
5-9 vuotiaat aloittivat hyppynsä vauhdittomasta pituushypystä. Hyppyvuorossa päivän pisimmistä hypyistä vastannut Velma Peiponen
Pituushypystä vaihdettiin viimeisenä lajina olleeseen vaudittomaan 3-loikkaan.
Pituushypystä vaihdettiin viimeisenä lajina olleeseen vaudittomaan 3-loikkaan.
Lajien jälkeen kaikki 5-9v sarjan kilpailijat palkittiin
Lajien jälkeen kaikki 5-9v sarjan kilpailijat palkittiin
5-9v sarjojen loputtua aloitettiin 11v ja vanhempien sarjojen lajit. Niistä ensimmäisenä oli vuorossa vauhditon pituushyppy ja hyppyään on suorittamassa P11-sarjan Elias Oksanen
5-9v sarjojen loputtua aloitettiin 11v ja vanhempien sarjojen lajit. Niistä ensimmäisenä oli vuorossa vauhditon pituushyppy ja hyppyään on suorittamassa P11-sarjan Elias Oksanen
Vauhdittomissa hypyissä parhaimmista suorituksista vastasi HSUn 17-vuotias Jermu Tarkiainen. Aivan ei tosin kuvassa näkyvä 145cm ylittynyt
Vauhdittomissa hypyissä parhaimmista suorituksista vastasi HSUn 17-vuotias Jermu Tarkiainen. Aivan ei tosin kuvassa näkyvä 145cm ylittynyt
Vihdin Viestin Petri Korander testasi kuntoaan ennen veteraanien vauhdittomien hyppyjen SM-kisoja. Korkeudessa ylittyi kierähdystyylillä 147cm
Vihdin Viestin Petri Korander testasi kuntoaan ennen veteraanien vauhdittomien hyppyjen SM-kisoja. Korkeudessa ylittyi kierähdystyylillä 147cm