HSU:n koronaohjeet halliharjoittelussa (päivitetty 29.1.) Alle 20v lasten ja nuorten sisällä tapahtuva pienryhmäharjoittelu jatkuu 1.2. alkaen 28.2. asti alla olevia ohjeita noudattaen. Yli 20v toiminta pysyy edelleen keskeytettynä.
1. Mikäli sinulla on hengitystieinfektioon viittaavia oireita, älä osallistu toimintaan. Toimi Keusote ohjeiden mukaan ja hakeudu koronatestiin.
2. Toiminta järjestetään 10hlö pienryhmissä (lasten ja nuorten määrä 10).
3. Korona-tilanteen johdosta Wanha Areenassa saa olla sisällä vain harjoittelemassa olevat ryhmät ja urheilijat. Ryhmän harjoituksia ei voi jäädä seuraamaan.
4. Vältetään kohtaamisia sisätiloissa ja toivotaan lasten tulevan ilman vanhempien saattamista sisätiloihin. Pienempien lasten kohdalla saattaminen on ymmärrettävää.
5. Yleisurheilijoiden kulku Wanhalle Areenalle seiväshyppypatjan takana olevan oven kautta.
6. Omalle harjoitusvuorolle hallin sisälle tullaan vasta 5 minuuttia ennen vuoron alkamista, jotta hallissa ollaan mahdollisimman lyhyt aika aiemman harjoitusvuoron ryhmän kanssa. Harjoitusvuoron päättyessä tulee hallista poistua välittömästi, eikä esim. loppuverryttelyä voi jäädä tekemään harjoitusajan päättymisen jälkeen.
7. Ryhmien kohtaamista tulee välttää. Ryhmät hakeutuvat kauemmaksi toisistaan harjoitusvuorojen alkaessa sekä päättyessä ohjaajan ohjeiden mukaisesti.
8. Pukuhuoneet on poistettu käytöstä. Wc tilojen siivousta tehostetaan.
9. Käsihygieniaan on kiinnitettävä erityistä huomiota, käsidesiä käytetään ennen ja jälkeen harjoitusten.
10. Turvaväleistä pyritään pitämään huolta.
11. Jokainen käyttää vain omaa juomapulloa.
12. Kaikkien yli 12-vuotiaiden on käytettävä kasvomaskia harjoituspaikalle tullessaan.
13. Ohjaajilla ja valmentajilla on harjoituksissa erittäin vahva maskisuositus.
14. Mikäli sinulla todetaan koronavirustartunta tai joudut karanteeniin, asiasta pyydetään ilmoittamaan välittömästi urheilukoordinaattorille.
|