16-17-vuotiaiden SM-kilpailuista yksi mestaruus ja hurja määrä ennätyksiä HSU:n urheilijoille

9.8.2021

16-17-vuotiaiden SM-kilpailut kilpailtiin Hyvinkäällä 6.-8.8. Hieman epävakainen sää viikonlopun aikana ei haitannut HSU:n urheilijoita, sillä kilpailuista jäi käteen yksi Suomen mestaruus, sekä kahdeksan henkilökohtaista ennätystä.

Kilpailuiden jättionnistumisesta vastasi 16-vuotiaiden keihäänheitossa Emilia Rouvinen, joka ensimmäisellä kilpailuheitollaan teki uuden ennätyksensä 48.70, ja joka lopulta siivitti hänet voittoon melkein kahden metrin erolla seuraavaan. Emilian kilpailu ei jäänyt vain yhden heiton ihmeeksi, sillä kahdella muullakin kilpailuheitolla olisi irronnut kilpailun voitto. Todella hienoa tekemistä ja kunnon ajoittamista Emilia ja valmentaja Saana!

Laura Ylönen osallistui lauantain haastavissa olosuhteissa N16 3000 metrin kävelyyn. Kärkikolmikko meni valitettavasti menojaan, mutta Laura taisteli hienosti neljänneksi pitäen loput ennätysiskussa olleet kilpasisaret takanaan.

16-vuotiaiden sarjassa kilpaileva Moona Virtanen oli huippuiskussa koko viikonlopun ja onnistui tekemään ennätyksensä kaikissa kolmessa lajissaan. Perjantain pituuden karsinnassa hän hyppäsi sentillä ennätykseksensä 4.70, joka valitettavasti ei riittänyt finaalipaikkaan. Lauantain kolmiloikan karsinnassa ennätysvire jatkui ja hän hyppäsi 10.76, joka valitettavasti jäi vaivaiset 12 senttimetriä finaalipaikasta. Korkeudessa Moona sivusi ennätystään 1.50, jolla irtosi lopulta hieno 11. sija.  

Toinen HSU:n urakoitsijoista oli 16-vuotias Isla Sokoff. Hän juoksi 100 metrin alkuerissä perjantaina ennätyksensä 13,44, jolla edellisestä ennätyksestä tiputettiin pois useampi kymmenys. Samana päivänä hän osallistui vielä pituuden karsintaan, jossa myöskin tuli ennätys 4.97. Molemmissa lajeissa valitettavasti hän jäi alkueriin, mutta käteen jäi hienot uudet ennätyslukemat. Sunnuntaina Isla oli vielä taistelemassa seiväshypyn mitaleista. Tiukassa kilpailussa hänen tulokseksensa jäi lopulta 3.20 ja hieno viides sija. Kilpailunsa hän lopetti todella niukkoihin pudotuksiin uudesta ennätyskorkeudesta 3.30.

Harvakseltaan kilpaillut 16-vuotias Taneli Hyvärinen onnistui pitämään ennätyskuntonsa piilossa kilpakumppaneilta ja paljasti korttinsa vasta kauden tärkeimmissä kilpailuissa. 100 metrin alkuerissä hän paransi ennätystään 62 sadasosaa lukemiin 12.50, mutta valitettavasti jäi eränsä kuudenneksi ja täten kilpailu jäi alkueriin. Hän esiintyi vielä 200 metrin alkuerissä, jossa kellot pysähtyivät aikaan 25.75, joka olisi tarkoittanut yli kahden sekunnin ennätysparannusta, mutta valitettavasti myötätuulta oli liikaa. 200 metrillä kohtalo oli sama kuin 100 metrillä eli karsiutuminen, mutta todella vahvaa suorittamista Tanelilta ja huimaa kehitystä.

HSU:n 16-vuotiaiden sarjassa kilpaileva kestokone Santeri Ahoniemi paranteli 3000 metrillä ennätystään lukemiin 10.27,28 ja oli lopputuloksissa loistavasti kahdeksas. Santeri osallistui kilpailuissa vielä 1500 metrille. 3000 metrin ennätysjuoksu painoi ilmeisesti sen verran vielä jaloissa, että aivan ennätysaikoja ei tavoitettu ja lopputulokseksi jäi 17. sija.

Suuret onnittelut kaikille urheilijoille ja heidän valmentajilleen hienoista suorituksista kotiyleisön edessä!

Keihäänheiton kultamitalisti Emilia Rouvinen ja mestarivalmentaja Saana Pasma!
Keihäänheiton kultamitalisti Emilia Rouvinen ja mestarivalmentaja Saana Pasma!
Moona Virtanen, Isla Sokoff, Laura Ylönen, Santeri Ahoniemi ja Taneli Hyvärinen.
Moona Virtanen, Isla Sokoff, Laura Ylönen, Santeri Ahoniemi ja Taneli Hyvärinen.