Kevään ensimmäiset mestaruuskilpailut koottuna

23.5.2022

HSU:n kilpailuraportointi on pitänyt pientä taukoa uuden kauden kynnyksellä, mutta nyt aloitetaan ulkokauden ensimmäisten mestaruuskilpailuiden koonnilla.

 

Piirinmestaruusjunnuviestit Nurmijärvellä (Sunnuntai 22.5.)

Pm-junnuviestit Nurmijärvellä avasivat monen nuoren ratakisakauden tältä kaudelta, sillä HSU osallistui kilpailuihin kahdeksan joukkueen voimin. Mukana oli kokeneita kisakävijöitä, mutta myös ensikertalaisia niin viesteissä, kuin ylipäätänsä kilpailuissa. Kotiin tuomisina HSU:n juoksijat toivat pm-mitaleja kahdesta lajista.

11-vuotiaiden tyttöjen joukkue kokoonpanolla Miisa Virtanen, Seela Pasma, Kiia Salo ja Sara Poikolainen avasivat HSU:n mitalitilin 4x60 metrin aitajuoksuviestissä juosten hienosti pronssille ajalla 49,20. Sama nelikko oli myös mukana 4x50 metrin viestissä ja sujuvien vaihtojen myötä irtosi hieno viides sija ajalla 32,55. Pykälää vanhemmissa eli 13-vuotiaissa tytöissä 4x100 metrillä Janina Vuorenmaa, Senni Koski, Elle Niklander ja Velma Peiponen starttasivat matkaan, mutta vaihto-ongelmien myötä kisasta tuli valitettava hylkäys.

HSU:n urheilijat nappasivat toisen pronssimitalin myös aitaviestistä, mutta tällä kertaa tytöt 15-sarjan 4x80m viestistä kokoonpanolla Neela Jakonen, Iisa Aramo, Venla Peltomäki ja Kia Niklander loppuajalla 1.04,15. Osa jatkoi päivää vielä 4x100m viestissä, jossa irtosi tytöille kuudes sija ajalla 56,44 joukkueella, jossa juoksivat Catarine Billingham, Neela, Kia ja Iisa.

Pojat 15 sarjassa ilahduttavan moni lähti mukaan kisailemaan ja 13-sarjalaisten avustuksella saimme kaksi täyttä joukkuetta matkaan 4x100 metrin viestiin. Joukkue Vilho Laaksonen, Vilho Meriläinen, Matias Martikainen ja Henri Kovanen juoksivat kisassa kahdeksanneksi ajalla 57,51 ja toinen joukkue Elias Oksanen, Toivo Halonen, Jimy Nikkinen ja Samuel Hurmerinta pistivät pykälää paremmaksi ja olivat seitsemänsiä ajalla 54,01. Samoista pojista lähtivät illan päättävään 4x800 metrin viestiin Vilho L., Elias, Vilho M. ja Henri, jotka juoksivat kuudenneksi ajalla 10.39,45.

 

Aluemestaruusmoniottelut Tampereella (Lauantai 21.5-Sunnuntai 22.5.)

Hyvinkään Seudun Urheilijoiden otteluperinteitä jatkava Olavi Halonen osallistui menneenä viikonloppuna ensimmäiseen kokonaiseen kymppiotteluunsa 17-vuotiaiden sarjassa.

Ensimmäisen päivän Olavi otteli tasaisesti ja varmasti: 100 metriä 12.17 (ennätys, mutta tuulitulos), pituus 6.00 (ulkoratojen ennätys), kuula 12.46 (ulkoratojen ennätys), korkeus 170 (ennätystä sivuava tulos) ja 400 metriä 58.93 (ennätys). Toisena päivänä sama meno jatkui kaikissa lajeissa: 110 metrin aidat 16.35 (ennätys), kiekko 42.87 (ennätys), seiväs 395, keihäs 39.43 (ennätys) ja 1500 metriä 5,31.65 (ennätys).

Kokonaisuudessaan hieno ensimmäinen ottelu keräsi pisteet 5678, joilla hän sijoittui aluemestaruuspronssille.

 

Piirinmestaruus maantiejuoksut Karkkilassa (Maanantai 18.4.) ja maastojuoksut Porvoossa (Tiistai 3.5.)

Ulkokausi startataan perinteisesti maantie- ja maastojuoksujen merkeissä, joista HSU keräsi tänä vuonna kaksi pm-mitalia.

Ulkokauden avanneissa PM-maantiejuoksuissa HSU:n komeita värejä edusti pojat 9 sarjassa Iivo Moisander. Iivo sijoittui seitsemän juoksijan ja yhden kilometrin mittaisessa kilpailussa hienosti neljänneksi ajalla 4:07.

Iivon kisat jatkuivat tämän jälkeen Porvoossa pm-maastojen merkeissä, jossa hän juoksi hienosti piirinmestaruuspronssille yhden kilometrin matkalla ajalla 4.24. Iivon seurana maastoissa oli HSU:sta mukana Vilho Laaksonen, joka juoksi 2 kilometrin juoksussa myöskin pronssille ajalla 8.26, sekä Vilho Meriläinen, jolla valitettavasti kilpailu jäi kesken.

 

SM-maantiejuoksut Raumalla (17.4.) ja SM-maastot Nakkilassa (8.5.)

HSU:n pidemmillä matkoilla viihtyvät juoksijat ovat päässeet jo ensimmäisten suomenmestaruuskilpailuiden makuun maantie- ja maastojuoksujen merkeissä.

M17 sarjassa kilpaileva Santeri Ahoniemi aloitti kauden 10 kilometrin maantiejuoksulla SM-kisoissa Raumalla. Suunnistajana hieman erilaisilla alustoilla paremmin viihtyvä Santeri kellotti ajan 36:53 ollen hienosti yhdeksäs. Tutummalle alustalle hän pääsi SM-maastoissa, jossa 4 kilometriä taittui aikaan 16:22 ja 14. sija. Naisten yleisessä sarjassa Kaarina Lehtonen oli myös mukana SM-maastoissa neljän kilometrin matkalla, jossa kellot pysähtyivät aikaan 16:22 ja 33. sija.

T11 sarjan 4x80m aitojen pm-pronssimitalistit Miisa, Sara, Seela ja Kiia
T11 sarjan 4x80m aitojen pm-pronssimitalistit Miisa, Sara, Seela ja Kiia
T15 4x80m aitojen pm-pronssimitalistit Iisa, Venla, Neela ja Kia
T15 4x80m aitojen pm-pronssimitalistit Iisa, Venla, Neela ja Kia
P15 sarja oli runsaasti edustettuna: Jimy, Santeri, Matias, Henri, Toivo, Vilho L., Vilho M. ja Elias
P15 sarja oli runsaasti edustettuna: Jimy, Santeri, Matias, Henri, Toivo, Vilho L., Vilho M. ja Elias
Santeri Ahoniemi
Santeri Ahoniemi