Talvikauden 2014-2015 Seurakisojen tulokset ja palkittavat

31.3.2015

Hallikauden viimeiset Seurakisat vietiin läpi maanantaina 30.3. Oli ilo nähdä että ennätyksellisen monta 5-9-vuotiaita osallistui viimeisiin kisoihin. Kauden aikana Seurakisoihin on osallistunut yhteensä 85 HSU:n nuorta urheilijaa.

Maanantaina nähtiin huikeita tuloksia varsinkin hyppylajeissa. Useamman ensikertalaisen seivästulos olisi riittänyt jopa Suomen tilastoissa aivan kärkisijoille. Toivottavasti hienot onnistumiset loivat intoa kilpailla haastavammmissakin lajeissa taas kesällä.

Viimeisissä kisoissa palkittiin koko kauden parhaita urheilijoita ja tsemppareita.
Kaikki tulokset ja palkittavat löytyvät täältä: Seurakisojen sivut

Onnea kaikille hienoista tuloksista ja kiitos osallistumisestanne!