HSU:lle 40 piirinmestaruutta ja yhteensä 95 mitalia!

17.8.2015

Uudy:n 10-15-vuotiaiden yksilölajien sekä 9-vuotiaiden miniotteluiden Pm-kisat käytiin viikonloppuna 15-16.8. Vihdissä Nummelan kentällä. Osallistujia oli noin 400 urheilijaa Uudenmaan seuroista ja kyseessä on monen nuoren kauden pääkilpailut. HSU:n urheilijoita oli mukana taas ennätysmäärä poimimassa mitaleita ja rikkomassa omia ennätyksiä!

Viikonlopun mitalisaalis oli yhteensä 95, joista 40 mestaruutta, ja näin ollen HSU oli piirin paras seura. Viime vuonna mitaleita tuli 75. "Upeat kisat, ensi vuoden tavoite on sitten 100 mitalia," sanoi valmentaja Svea Kytölä. "Mitalien lisäksi urheilijat olivat tiukassa kisassa useasti pistesijoilla, vain senttejä tai sadasosien päästä palkinnoista."

HSU:n pojat olivat jälleen hurjassa iskussa. Kuusi mestaruutta nappasi Marcus Kytölä P14-sarjassa; 100m, 300m, 100m aitajuoksu, korkeus, seiväs ja pituus. Kuusi mitalia sai myös P12-sarjassa Juho Kantoniemi, joka voitti 200m:llä, 60m:n aidoissa ja pituudessa sekä otti lisäksi kolme hopeaa; 60m, korkeus ja kiekko. Triplamestarit olivat myös P15-sarjassa Aleks Meidla; 100m, 300m ja 800m, sekä Niilo Kantoniemi; kuula, kiekko ja keihäs. Niilo otti lisäksi moukarissa ja 100m:n aidoissa pronssia. Samassa sarjassa Ilmari Niiranen oli tuplamestari; 100m aitajuoksu ja pituus, ja Aapo Nieminen voitti seipäässä. Ilmari oli seipäässä ja 300m:llä hopealla ja Aapo niin ikään pituudessa, 100m:n aidoissa ja keihäässä, sekä 300m:llä ja kolmiloikassa pronssilla. P14-sarjassa Jermu Tarkiainen otti kaksi mestaruutta, kuulassa ja kiekossa. Juhon ikätoveri Justus Talvitie käveli 2000m:n matkan voittajana maaliin.

P10-sarjassa triplamestariksi nousi Miko Koskelainen, 60m:llä, 60m:n aidoissa sekä pituudessa. Miko otti viisi mitalia ollessaan vielä korkeudessa toinen ja kuulassa kolmas. Arno Toivola heitti kultaa keihäässä ja oli korkeudessa toinen. Pronssia tuli Arnolle kuulasta ja kiekosta. Elmo Mertanen juoksi saman sarjan 1000m:llä mestariksi.

Tytöistä paras oli T15-sarjan Siiri Saalo neljällä mestaruudella; 80m ja 300m aitajuoksu, seiväs ja moukari. Siiri heitti myös kiekossa pisimmälle, mutta päällekkäisten aikataulujen ja toimitsijan sääntöjen vastaisten ohjeiden mukaan toimimisen takia Siiri ei ollut oikeutettu sijoitukseensa. Kolmiloikasta Siiri nappasi vielä hopean. T14-sarjassa Nelli Talvitie voitti korkeudessa, kuulassa ja keihäässä, hopea tuli pituudesta ja pronssi 80m:n aidoista.

T12-sarjassa Laila Lehtinen otti neljä mitalia, korkeudessa ja kuulassa kultaa sekä pituudessa hopeaa ja moukarissa pronssia. Ikätoveri Annika Parviainen juoksi elämänsä ensimmäisellä 200m:llä mestariksi. T10-sarjassa Emilia Rouvinen oli tuplamestari, 60m:n aidoissa ja kuulassa, ja oli 60m:llä toinen sekä keihäässä kolmas. Aidoista tuli kovassa kisassa HSU:lle triplavoitto Aino Laitisen sekä Isla Sokoffin täydentämänä. Elsa Mattila työnsi saman sarjan kuulassa mestaruuteen.

Palkintopallille pääsi myös ilahduttavasti useampi piirinmestaruuskisojen ensikertalainen. Moni yllätti sekä itsensä että valmentajia venymällä huippusuorituksiin kauden pääkisoissa ja uusia ennätyksiä syntyi lukematon määrä. "Yksi HSU:n vahvuuksista on monipuolisuus," pohtii nuorisopäällikkö Yvonn Lindholm. "On myös hienoa nähdä että urheilijat uskaltavat kokeilla uusia lajeja näinkin isoissa kisoissa, ja vielä suoriutua niistä menestyksekkäästi."

Alla HSU:n mitalistit sarjoittain. Onnittelut!

Lauantai

P15

100m 1. Aleks Meidla 12,19

800m 1. Aleks Meidla 2.14,20

Seiväs 1. Aapo Nieminen 280 2. Ilmari Niiranen 230

Pituus 1. Ilmari Niiranen 519 1. Aapo Nieminen 507

Kuula 1. Niilo Kantoniemi 10,46

Kiekko 1. Niilo Kantoniemi 30,89

Keihäs 1. Niilo Kantoniemi 41,52 2. Aapo Nieminen 37,43

P14

100m 1. Marcus Kytölä 11,81

Seiväs 1. Marcus Kytölä 410

Pituus 1. Marcus Kytölä 604

Kuula 1. Jermu Tarkiainen 11,33

Kiekko 1. Jermu Tarkiainen 33,63

P12

60m 2. Juho Kantoniemi 8,96

Korkeus 2. Juho Kantoniemi 135

Kiekko 2. Juho Kantoniemi 25,27

2000m kävely 1. Justus Talvitie 13.59,27

P11

60m 2. Topias Talvitie 8,80

Keihäs 1. Arno Toivola 34,42

Kuula 3. Arno Toivola 8,78

P10

60m 1. Miko Koskelainen 9,04

Pituus 1. Miko Koskelainen 430

Kuula 3.Miko Koskelainen 5,90

P9

Miniottelu 40m + 1000m 3. Eeli Rovasalo 7,14 3.54,39 406p

T15

300m aj 1. Siiri Saalo 49,85

Seiväs 1. Siiri Saalo 340 2. Iida Tolonen 240

Keihäs 2. Iida Tolonen 33,84

3000m kävely 1. Saara Saalo 16.31,80

T14

Pituus 2. Nelli Talvitie 483

Kuula 1. Nelli Talvitie 11,13

Keihäs 1. Nelli Talvitie 38,44 2. Milla Rasinkangas 32,15

T13

60m 3. Tia Palmunen 8,73

Kiekko 2. Venla Toivola 28,09

T12

Korkeus 1. Laila Lehtinen 143

T10

60m 2. Emilia Rouvinen 9,42

Kuula 1. Emilia Rouvinen 7,40 2. Elsa Mattila 7,28

Keihäs 2. Aino Laitinen 18,93 3. Emilia Rouvinen 17,82

1000m kävely 2. Laura Ylönen 6.37,94

T9

Miniottelu 1000m + korkeus 2. Ruth Toivola 4.01,01 105 325p

Sunnuntai

P15

300m 1. Aleks Meidla 40,36 2. Ilmari Niiranen 42,86 3. Aapo Nieminen 45,32

100m aj 1. Ilmari Niiranen 15,09 2. Aapo Nieminen 16,25 3. Niilo Kantoniemi 17,52

Kolmiloikka 2. Ilmari Niiranen 11,08 3. Aapo Nieminen 10,82

Moukari 3. Niilo Kantoniemi 32,58

P14

300m 1. Marcus Kytölä 38,29

100m aj 1. Marcus Kytölä 14,22

Korkeus 1. Marcus Kytölä 175

P13

Pituus 2. Eeli Vuola 4,56

Keihäs 2. Jere Nyfors 41,78 3. Pyry Kalanen 34,60

P12

200m 1. Juho Kantoniemi 29,50

60m aj 1. Juho Kantoniemi 10,57

Pituus 1. Juho Kantoniemi 4,68

P11

1000m 1. Elmo Mertanen 3.20,34 3. Micke Liuha 3.28,23

Korkeus 2. Arno Toivola 133

Kiekko 3. Arno Toivola 22,97

P10

60m aj 1. Miko Koskelainen 10,52

Korkeus 2. Miko Koskelainen 123

Kiekko 2. Eelis Aramo 17,70

P9

Miniottelu Pituus + Kuula 2. Olavi Halonen 3,66 6,39 485p

Miniottelu Pituus + Keihäs 2. Olavi Halonen 3,66 17,16 396p

T15

300m 2. Emma Simberg 42,45

2000m 2. Saara Saalo 7.53,06 3. Sonja Lindström 7.54,09

80m aj 1. Siiri Saalo 12,84 3. Iida Tolonen 16,43

Korkeus 2. Iida Tolonen 140

Kolmiloikka 2. Siiri Saalo 10,82

Moukari 1. Siiri Saalo 39,28 2. Saara Saalo 25,90

T14

80m aj 3. Nelli Talvitie 13,30

Korkeus 1. Nelli Talvitie 146 2. Milla Rasinkangas 143

T13

200m 3. Tia Palmunen 28,63

Kuula 3. Venla Toivola 9,02

Keihäs 2. Venla Toivola 30,71

T12

200m 1. Annika Parviainen 29,66

Pituus 2. Laila Lehtinen 4,20

Kuula 1. Laila Lehtinen 8,98

Moukari 3. Laila Lehtinen 18,77

T10

60m aj 1. Emilia Rouvinen 11,21 2. Aino Laitinen 11,34 3. Isla Sokoff 11,44

Kiekko 1. Elsa Mattila 18,11

Justus ja Juho hyvällä tsempillä kisaan
Justus ja Juho hyvällä tsempillä kisaan
Kiekko käynnissä, Justus heittää
Kiekko käynnissä, Justus heittää
Juho vuorossa
Juho vuorossa
Emilia ja Venla alkulämppää
Emilia ja Venla alkulämppää
Sateenvarjot toimii auringossakin. Tyttöjen keskittymisleiri.
Sateenvarjot toimii auringossakin. Tyttöjen keskittymisleiri.
Iisan tyylinäyte korkeudessa.
Iisan tyylinäyte korkeudessa.
Rythin tyylinäyte korkeudessa.
Rythin tyylinäyte korkeudessa.
Ruth ja Iisa Eeliksen kainalossa:)
Ruth ja Iisa Eeliksen kainalossa:)
HSU:n keihäänheittäjät: Topias, Arno, Eelis ja Iivari
HSU:n keihäänheittäjät: Topias, Arno, Eelis ja Iivari
Eemilin korkeushypyn tyylinäyte.
Eemilin korkeushypyn tyylinäyte.
Mikon hieno pikajuoksupyrähdys.
Mikon hieno pikajuoksupyrähdys.
HSU:n seiväsporukan fiilistelyä kisoissa:)
HSU:n seiväsporukan fiilistelyä kisoissa:)
Iidan tyylinäyte seiväshypyssä. Oma ennätys 2.40!
Iidan tyylinäyte seiväshypyssä. Oma ennätys 2.40!
Pojat on yhtä hymyä: Justus ja Juho
Pojat on yhtä hymyä: Justus ja Juho
Pm-mitalistit Juho ja Miko!
Pm-mitalistit Juho ja Miko!
Pm-mitalistit kiekossa: Nelli ja Venla
Pm-mitalistit kiekossa: Nelli ja Venla
Marcus ennätyskorkeuksissa.
Marcus ennätyskorkeuksissa.
Blacky mukana kannustamassa ja nauttimassa hierontahetkestä:)
Blacky mukana kannustamassa ja nauttimassa hierontahetkestä:)
Keihästytöt: Linea, Susanna ja Viola
Keihästytöt: Linea, Susanna ja Viola
Pm-mitalistit Emilia ja Aino
Pm-mitalistit Emilia ja Aino
Emilia nappasi tänään värisuoran:)
Emilia nappasi tänään värisuoran:)
Iida upeasti hopealle kahdesti:)
Iida upeasti hopealle kahdesti:)
Pm-mitalistit Niilo ja Aapo
Pm-mitalistit Niilo ja Aapo
Tyytyväisiä ilmeitä päivän tuloksista: Anni, Noora, Moona ja Laila
Tyytyväisiä ilmeitä päivän tuloksista: Anni, Noora, Moona ja Laila
Lailan upea korkeuskulta!
Lailan upea korkeuskulta!
Anni ja Ruth, hieno 1000m juoksu.
Anni ja Ruth, hieno 1000m juoksu.
Jännitystä kisakatsomossa: Blacky ja Antero
Jännitystä kisakatsomossa: Blacky ja Antero
Pituustyttöjä: Viola, Linea, Netta ja Helmi
Pituustyttöjä: Viola, Linea, Netta ja Helmi
Marcuksen 100m maalikurotus.
Marcuksen 100m maalikurotus.
Aleksin yksinäinen 100m juoksu:)
Aleksin yksinäinen 100m juoksu:)
Eelin upea pronssituuletus!
Eelin upea pronssituuletus!
Ruth hienosti hopealle!
Ruth hienosti hopealle!
Santeri 800m lähdössä.
Santeri 800m lähdössä.
Syytä hymyyn:) Milla ja Nelli pm-mitalistit keihäänheitossa.
Syytä hymyyn:) Milla ja Nelli pm-mitalistit keihäänheitossa.
Kävelytytöt Linea ja Laura urakan jälkeen tyytyväisinä.
Kävelytytöt Linea ja Laura urakan jälkeen tyytyväisinä.
Kävelykulta Justus:)
Kävelykulta Justus:)
Saaralle uusi ennätys ja Pm kulta kävelyssä!
Saaralle uusi ennätys ja Pm kulta kävelyssä!
Maskotti pääsi kentälle ja Vonnen syliin:)
Maskotti pääsi kentälle ja Vonnen syliin:)
Lauralla upea kävely ja palkinnoksi Pm-hopea!
Lauralla upea kävely ja palkinnoksi Pm-hopea!