HSU:n aikuisurheilijoilla "kovaa treeniä" ja tähtäimessä SM-kisat

4.1.2016

Hyvinkään Seudun Urheilijoiden aikuisryhmä harjoittelee kerran viikossa Wanha Areenan yleisurheilutiloissa valmentajansa Henna Koskelaisen johdolla. Ryhmän tavoitteena on parantaa omaa kuntoa, oppia liikkumaan monipuolisesti ja tietysti harjoitella yleisurheilulajeja hyvässä seurassa. Aikuisryhmään kuuluu 11 urheilijaa "Harjoitusmotivaatio ja ryhmähenki aivan mahtava. Treenejä mukava vetää ja aikuiset tsemppaavat toisiaan. Huippuryhmä kasassa!" kertoo valmentaja Henna Koskelainen.

Harjoittelun lisäksi useampi aikuinen on innostunut testaamaan omaa kuntoaan käymällä myös kilpailuissa. Hyvinkään Seudun Urheilijoiden Loppiaisena pitämissä Uudenmaan piirin vauhdittomien hyppyjen piirinmestaruuskilpailuihin osallistui peräti kuusi aikuisryhmän urheilijaa. Tulokset ja tunnelma aikuisten kesken olivat hienot. Miesten kilpailuun osallistuivat Ari Toivonen, Erno Kelo, Erno Niiranen ja Tarmo Võigemast. Parhaiten sijoittui Erno Kelo joka nappasi peräti piirinmestaruuspronssia miesten yleisessä sarjassa. Erno sarja oli vauhditon korkeus 125, vauhditon pituus 2,85 ja vauhditon kolmiloikka 7,57. Naisten kilpailussa kilpailivat Mia Kemppainen ja Teija Siilin.

Aikuisurheiluliiton kilpailut ovat useamman urheilijan tavoitteena tulevalla kaudella. Seuraavaksi osalla aikuisryhmäläisistä on tavoitteena aikuisurheiluliiton SM-kilpailut jotka pidetään 17.1. vauhdittomien hyppyjen osalta Helsingissä ja yleisurheilun hallimestaruuskilpailut 20.-21.2. Tampereella.

Onnittelut kilpailijoille ja tsemppiä koko aikuisryhmälle!

Kokonaistulokset Uudenmaan piirin mestaruuskilpailuista lyötyvät kilpailutoiminnan sivuilta.

 

 

 

Liikkuvuutta ennen kilpailua. Kuvassa Mia, Tamo ja Erno N
Liikkuvuutta ennen kilpailua. Kuvassa Mia, Tamo ja Erno N
...samoin Teija, Erno K ja Ari
...samoin Teija, Erno K ja Ari
Aikuisurheilijat nuorten (15-18v) kanssa yhteiskuvassa!
Aikuisurheilijat nuorten (15-18v) kanssa yhteiskuvassa!
Erno valmistautuu 3-loikkaan!
Erno valmistautuu 3-loikkaan!
Tarmo korkeudessa!
Tarmo korkeudessa!
Mitalisti Erno Kelo Jorkan haastateltavana!
Mitalisti Erno Kelo Jorkan haastateltavana!
Mia valmistautuu loikkaan!
Mia valmistautuu loikkaan!