Loppiaisena hyväntuuliset vauhdittomien hyppyjen Pm:t ratkottiin Hyvinkäällä!

6.1.2016

Loppiaisena Hyvinkään Wanhalla Areenalla ratkottiin vauhdittomien hyppyjen piirinmestaruudet moniotteluiden muodossa. Kisoihin osallistui kymmenkunta seuraa ja lähemmäksi 200 urheilijaa. Sarjoissa 9-10 kilpailtiin 2-ottelussa (pituus ja kolmiloikka) ja 11-sarjasta ylöspäin aina aikuisiin asti 3-ottelussa (korkeus, pituus ja kolmiloikka). Näitä vauhdittomia hyppylajeja yhdistää se, että ponnistus tulee tapahtua molemmat jalat maassa. Jokavuotinen kilpailu on osoiittaunutut aina yhtä hauskaksi tapahtumaksi ja on lisäksi oiva tilanne testata miten syksyn voima- ja kimmoisuusharjoittelu on onnistunut.

HSU:n urheilijat nappasivat 19 mitalia, mikä oli piirin seuroista eniten. Lisäksi useampi urheilija jäi niukasti mitalien ulkopuolelle ja käytännössä kaikki tekivät upeita henkilökohtaisia ennätyssuorituksia, vähintään jossakin lajissa. Kovia tuloksia nähtiin kuitenkin muidenkin seurojen toimesta.

Naisten sarjassa voitto meni Riihimäen kiskon moukarinheittäjänä tunnetulle Inga Linnalle pistein 2023 (tulokset 126, 255 ja 733). Miesten sarjan voitti Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Kari Pohjola pistein 3049 (142, 290, 849). HSU:n aikuisurheilija Erno Kelo otti pronssia pistein 2380.

Päivän kovimman pistesaaliksen keräsi kuitenkin M19-sarjassa Karin seurakaveri Mikke Jaakkola tuloksella 3599 (157, 300, 901). Samassa sarjassa HSU:n Teemu Mustonen oli kolmas pistein 2892. N19-sarjassa Tanja Sorvari oli kolmas pistein 1549. M17-sarjassa HSU otti kolmoisvoiton Ilmari Niirasen (2543p) Aapo Niemisen (2254p) ja Niilo Kantoniemen (1833p) toimesta, ja N17-sarjassa Iida Tolonen sijoittui hienosti myös kolmanneksi (1412p).

Myös P15-sarjassa tuli kaksi mitalia HSU:lle kun Marcus Kytölä voitti (2997p) ennen Jermu Tarkiaista (2740p), ja P14-sarjassa Eeli Vuola otti hopeaa (1343p). P13-sarjassa Juho Kantoniemi nappasi voiton (943p), ja Arno Toivola sijoittui P11-sarjassa kolmanneksi (596p). Poikien 2-otteluiden voitot menivät molemmat HSU:lle; 10-vuotiaiden Olavi Haloselle (290p) ja 9-vuotiaiden Eeli Rovasalolle (241p), jossa Asla Piri otti vielä hopeankin HSU:lle (227p). T15-sarjassa Nelli Talvitie (1398p) ja T14-sarjassa Riina Virtanen (1065p) ottivat molemmat hopeaa. Emma Rovasalo voitti T13-sarjan (1018p), ja T9-sarjassa Neela Jakonen nappasi pronssin (231p).

Viime vuoteen verrattuna HSU sai nyt 5 mitalia enemmän, eli voi sanoa että uusi vuosi on ainakin alkanut lupaavasti. Kilpailutkin sujuivat oikein hyvin tilan käytön suhteen tehtyjen parannusten myötä ja hyvä fiilis vallitsi hallissa toimitsijoidenkin kesken. Seuraavan kerran halli laitetaan kisakuntoon taas 31.1. kun toiset Hyvinkään Hyppysprintit järjestetään.

Kaikki tulokset

Jaossa 60 pm-mitalia!
Jaossa 60 pm-mitalia!
Toimitsija-team esittely: Petri ja sen enkelit / vauhditon kolmiloikka
Toimitsija-team esittely: Petri ja sen enkelit / vauhditon kolmiloikka
Yhteiskuva kesken alkuverkan
Yhteiskuva kesken alkuverkan
Henna näyttää malli junnuille:)
Henna näyttää malli junnuille:)
Toimitsija-team esittely: Lauri ja sen enkelit / kilpailukanslia
Toimitsija-team esittely: Lauri ja sen enkelit / kilpailukanslia
Toimitsija-team esittely: Rikulaiset / vauhditon pituus
Toimitsija-team esittely: Rikulaiset / vauhditon pituus
Toimitsija-team esittely: Jarmon Voima / vauhditon kolmiloikka
Toimitsija-team esittely: Jarmon Voima / vauhditon kolmiloikka
Toimitsija-team esittely: Petterin tarkkaavaiset/ vauhditon korkeus
Toimitsija-team esittely: Petterin tarkkaavaiset/ vauhditon korkeus
Jarmo jakaa vielä viimeisiä ohjeita:)
Jarmo jakaa vielä viimeisiä ohjeita:)
Kahvila ja arpajaispöytä valmiina!
Kahvila ja arpajaispöytä valmiina!
Kytsä kertoo säännöt kilpailijoille
Kytsä kertoo säännöt kilpailijoille
Kaarina näyttää mallisuoritusta junnuille
Kaarina näyttää mallisuoritusta junnuille
Emman sinnikkyys korkeudessa palkittiin kultamitalilla
Emman sinnikkyys korkeudessa palkittiin kultamitalilla
Valmiina ponnistamaan!
Valmiina ponnistamaan!
Tarkiaisten tehotiimi!
Tarkiaisten tehotiimi!
Pitkä pomppu tuli!
Pitkä pomppu tuli!
Justus asemissa!
Justus asemissa!
Valmentaja Maria ja pomppupojat
Valmentaja Maria ja pomppupojat
Eelis keskittyy
Eelis keskittyy
Noora ennätyskorkeuksissa!
Noora ennätyskorkeuksissa!
Parviaisten perheestä puuttuu yksi... :)
Parviaisten perheestä puuttuu yksi... :)
Mitalistit Iida, Niilo ja Tanja sekä valmentaja Olli
Mitalistit Iida, Niilo ja Tanja sekä valmentaja Olli
Tyttöporukassa on aina hyvä fiilis!
Tyttöporukassa on aina hyvä fiilis!
Kuten myös nuoremmassa porukassa!
Kuten myös nuoremmassa porukassa!
Olavin voittotuuletukset!
Olavin voittotuuletukset!
Pihla keskittyy ponnistukseen
Pihla keskittyy ponnistukseen
Eeli ja Asla kaksoisvoittoon!
Eeli ja Asla kaksoisvoittoon!
Suoritus peukun arvoinen!
Suoritus peukun arvoinen!
Asla valmentajansa Ollin kanssa
Asla valmentajansa Ollin kanssa
Rikun mallisuoritus lähtee tästä
Rikun mallisuoritus lähtee tästä
Emma, Laila, Noora ja Annika tyytyväisinä kisan jälkeen
Emma, Laila, Noora ja Annika tyytyväisinä kisan jälkeen
Venla vuorossa!
Venla vuorossa!
Adalia "ottaa vauhtia" vauhdittomaan hyppyyn
Adalia "ottaa vauhtia" vauhdittomaan hyppyyn
Iloinen aikuisten ja poikien porukka!
Iloinen aikuisten ja poikien porukka!
Toimitsija-team esittely: Elinan lentäjät / vauhditon kolmiloikka
Toimitsija-team esittely: Elinan lentäjät / vauhditon kolmiloikka
Yhteistyöllä tämä sujuu...
Yhteistyöllä tämä sujuu...
Tarkkaa hommaa:)
Tarkkaa hommaa:)
Teemu ponnisti pitkälle...
Teemu ponnisti pitkälle...
... ja Marcus korkealle!
... ja Marcus korkealle!
Väkeä oli, mutta tungosta ei. :)
Väkeä oli, mutta tungosta ei. :)
Mihin osuu arpa? Jokainen arpa voittaa!
Mihin osuu arpa? Jokainen arpa voittaa!
Näin hienolla tyylillä lähtee!
Näin hienolla tyylillä lähtee!
Kytsän silmät tarkkana kun Emma ponnistaa
Kytsän silmät tarkkana kun Emma ponnistaa
Pienet ottavat mallia Niilon pompusta
Pienet ottavat mallia Niilon pompusta
Ruth valmiina lähtemään lentoon
Ruth valmiina lähtemään lentoon
Arno jo korkeissa korkeuksissa
Arno jo korkeissa korkeuksissa
Emma valmiina loikkaan
Emma valmiina loikkaan
Halli vallattu
Halli vallattu
Topias keskittyy hyppyynsä
Topias keskittyy hyppyynsä
Emman voittotuuletukset
Emman voittotuuletukset
Neela ponnisti upeasti pronssipallille...
Neela ponnisti upeasti pronssipallille...
... kuten Arnokin!
... kuten Arnokin!
Netta valmiina loikkaamaan
Netta valmiina loikkaamaan
Toimitsija-team esittely: Johanneksen puurtajat / vauhditon kolmiloikka
Toimitsija-team esittely: Johanneksen puurtajat / vauhditon kolmiloikka
Urheilijat jännittävät tulosta
Urheilijat jännittävät tulosta
Juholla syytä tuulettaa korkeimmalla korokkeella...
Juholla syytä tuulettaa korkeimmalla korokkeella...
... ja hymy vielä!
... ja hymy vielä!
Eeli loikkasi kakkoskorokkeelle...
Eeli loikkasi kakkoskorokkeelle...
... Riina myös!
... Riina myös!
Jermun suunta on ylöspäin!
Jermun suunta on ylöspäin!
Maria loikkasi pitkälle!
Maria loikkasi pitkälle!
Sinistä pallilla, Marcus ja Jermu kaksoisvoittoon!
Sinistä pallilla, Marcus ja Jermu kaksoisvoittoon!
Vonne vauhdissa vauhdittomissa
Vonne vauhdissa vauhdittomissa
Vilma ponnistusasemissa
Vilma ponnistusasemissa
Tanjan upea pituushyppy siivitti palkintopallille asti!
Tanjan upea pituushyppy siivitti palkintopallille asti!
Teemu tyytyväisenä pronssilla
Teemu tyytyväisenä pronssilla
Erno haastaa voittajan tuuletuksia pronssipallilta!
Erno haastaa voittajan tuuletuksia pronssipallilta!
Nelli nousi kakkoskorokkeelle...
Nelli nousi kakkoskorokkeelle...
... ja Iida kolmanneksi!
... ja Iida kolmanneksi!