HSU:n urheilijat huipputuloksiin seiväskarnevaaleilla

8.1.2016

Perinteiset hallikauden seiväskarnevaalit pidetään Pajulahdessa 8.-10.1. Pajulahti-halliin saapuu viikonlopuksi noin runsaasti hyppääjiä kilpailemaan ja leireilemään. Parhaat suomalaiset saavat hyvää kiriapua kansainvälisiltä hyppääjiltä, joita saapuu Portugalista, Iso-Britanniasta, Turkista, Israelista, Norjasta ja Virosta. 

Pakkasen paukkuessa -28 asteessa HSU:n urheilijat huoltajineen ottivat suunnan kohti Nastolaa. Kilpailua varten Pajulahtihalliin oltiin rakennettu neljä tasokasta hyppypaikkaa, missä kaikki pääsivät hyppäämään oman tasoisissa ryhmissä. Karnevaalit käynnistyivät perjantaina klo 15 nuorten kilpailuilla. HSU:sta ensimmäisen päivän kilpailuun oli ilmoittautunut seitsemän huimapäätä, Isla Sokoff, Laila Lehtinen, Emma Rovasalo, Jermu Tarkiainen, Marcus Kytölä, Siiri Saalo ja Maria Kytölä.

Isla nuorimpana pääsi ensimmäisenä aistimaan isomman kilpailun tuntumaa. Tekniikka oli hiottu kuntoon ja aloituskorkeus ylittyi hienosti. Kilpailussa edettiin 10cm korotuksin ja Isla pääsi yrittämään korkeutta 180, tänään se oli kuitenkin vielä liikaa ja tulokseksi kirjattiin 170.  T11 sarjan avausvoitto kuitenkin Islalle.

Seuraavalla hyppypaikalla Laila ja Emma jo aloittelivat lämmittelyhyppyjä valmentaja Maria Kytölän valvovan silmän seuratessa askelmerkin osumista. Molemmat tytöt valitsivat aloituskorkeudeksi 220. Lailan kilpailu eteni hienosti puhtaalla pöytäkirjalla korkeuteen 250 asti, hyvistä yrityksistä huolimatta rima tuli tänään kolmesti alas. Tulos kuitenkin hieno 240 ja odottelemaan palkintojen jakoa, tuloksena 3. sija kovatasoisessa T13 sarjassa. Emmankin aloituskorkeus ylittyi helposti, eikä seuraavatkaan rimankorotukset tuoneet pudotuksia. Muutama tarkentava ohje Marialta ja oltiin ennätyskorkeudessa 270, tänään oli Emman päivä ja puhdas pöytäkirja säilyi. Ennätystehtailu jatkui ja rohkeasti 10cm taas rimaan lisää korkeutta, yleisön rytmikkäät tapukset ja uusi komea ennätys 280. Tulos 280 on T13-sarjan kaikken aikojen hallitilastoissa sijalla 13. Eli T13 sarjassa kaksi mitalia matkasi Hyvinkäälle.

Jermu ja Marcus hyppäsivät samaan aikaan tyttöjen kanssa. Marcus hyppäsi uuden ennätyksen 440, joka on 15-vuotiaiden kaikkien aikojen toiseksi paras hallitulos suomessa. Ennätyksen lisäksi "Maken" hypyissä oli hurjasti ilmaa. P15 palkintopalli oli kovin kansainvälinen, kun kaikki mitalistit oli eri kansallisuuksia. Kultaa voitti Norjan Pål  Lillefosse tuloksella 470 ja pronssia Erik Haamer Virosta. Jermun oma halliennätys 380 riitti tänään neljänteen sijaan, kuitenkin samalla tuloksella kolmannen kanssa. 

Vanhempien hyppääjien viikonlopun ensimmäinen kilpailu käynnistyi klo 18.30. Seuran värejä edustivat T17 sarjan Siiri Saalo ja T19 sarjassa Maria Kytölä. Ennätyksien perustella tehdyt ryhmäjaot vievät molemmat tytöt samaan hyppyryhmään. Paikalle saapunut runsaslukuinen yleisö odotteli kovia tuloksia, löytyihän osallistujista myös muita Suomen nuorten kärkihyppäjiä. Lämmittelyhyppyjen perusteella myös HSU:n kannattajien odotukset olivat korkealla. Aloituskorkeuteen 320 Siiri käytti kaksi yritystä, muuten pöytäkirja pysyi siistinä. Tulos tänään erinomainen 350 ja sijoitus 3. "Juoksu ei ainakaan tänään ollut parhaimmillaan" tuumaili Siiri kilpailun jälkeen. Liekö pitkä päivä ja valmennustehtävät syöneet Marian mehut, mutta olo ei ollut terävimmillään ja huonovointisuutta valitellut Maria käytti tänään kaikkiin ylityksiin kaksi yritystä. Tulos kuitenkin hyvä 340.

Tästä oli kaikkien hieno aloittaa seiväshypyn täytteinen viikonloppu. Harjoittelua, ruokailua, lepoa ja sama uudelleen. Lauantain välipalana järjestetään leirin kovatasoisin A-kilpailu, missä paikalla ovat ovat Suomen kovimpien hyppääjien lisäksi monta kansainvälistä huippuhyppääjää. Nuorempien leiri päättyy sunnuntaina käytävään toiseen kilpailuun.

Isla vauhdissa!
Isla vauhdissa!
Isla hyppää!
Isla hyppää!
Emma ja Laila malttamattomina ennen kisaa!
Emma ja Laila malttamattomina ennen kisaa!
Lailan ylitys!
Lailan ylitys!
Emman 280 ylitys!
Emman 280 ylitys!
Emma ja Laila palkintopallilla!
Emma ja Laila palkintopallilla!
Marcus hyppää!
Marcus hyppää!
Jermu ja Marcus sluibaa!
Jermu ja Marcus sluibaa!
Siiri saa neuvoja Antti Kalliomäeltä!
Siiri saa neuvoja Antti Kalliomäeltä!
Siiri vauhdissa!
Siiri vauhdissa!
Jermu vauhdissa!
Jermu vauhdissa!
Maria hyppää!
Maria hyppää!