HSU kouluttaa toimitsijoita - ilmoittaudu piirin järjestämään 2. tason koulutukseen!

26.4.2016

Maanantaina kokoontui Hyvinkäällä reilu parikymmentä henkilöä piirin 3-tason yleisurheilutuomari eli ns. lajijohtajakoulutuksen lähiopetusvaiheeseen. Osallistujia saapui Lohjalta, Riihimäeltä, Janakkalasta ja myös Hyvinkään Seudun Urheilijoista oli oikein mukava edustus paikalla (11). Kurssin kouluttajana toimi Arto Miikkulainen.

Tuomarikoulutuksen 2. taso (peruskurssi) järjestetään UUDY:n taholta maanantaina 9.5.2016 klo 17.30-21.30 niin ikää Hyvinkäällä, paikkana Tapainlinnan koulun auditorio. Koulutus on suunnattu vanhemmille, huoltajille, valmentajille ja SM-ikäisille urheilijoille. HSU:n tavoitteena on päivittää lajisääntöjen tietämystä ja kehittää jäsentensä osaamista toimia tuomari- ja toimitsijatehtävissä seuran järjestämissä isoimmissakin kisoissa, kuten SM-moniottelut 2017.

SM-ikäiset urheilijat hyötyvät koulutuksesta lisäksi siten, että tietävät säännöt ja omat oikeudet kilpailuissa. Kutsumme myös uusia innokkaita seuratoimijoita mukaan päivittämään osaamistaan! Seura kustantaa koulutuksen. Osallistujat sitoutuvat myös toimimaan aktiivisesti toimitsija- ja tuomaritehtävissä, päämääränä SM-kisoja 2017, jolloin toimitsijalla on varmuutta toimia tehtävässään.