Leirikesä lopuillaan

21.7.2016

 

HSU on perinteisesti järjestänyt kesäleirejä 6-12-vuotiaille koululaisille. Tänä vuonna leirit järjestettiin Hämeenkadun koululla. Osallistujia kesän leireillä on ollut yhteensä n. 100. Leirit kestävät maanantaista perjantaihin ja leirien toiminta-aika on klo 7-17.

 

Jokaisella leiriviikolla on ollut oma teemansa, kesäkuun ensimmäinen merirosvoteemainen leiri sisälsi askartelua teeman mukaisesti: merirosvolippu, aarrekartta, pulloposti, merirosvohattu, papukaija ja merirosvoaarrearkku. Viikkoon sisältyi myös merirosvoteemainen retki ja merirosvoseikkailu sekä jokapäiväinen aarrecup. Maanantaina ja tiistaina harjoiteltiin aamupäivisin yleisurheilulajeista pituutta, moukaria ja 60m juoksua. Keskiviikkona sitten kisaltiin olympialaisissa harjoiteltuja lajeja.

 

Kesäkuun toisella peikkoteemaisella viikolla yleisurheilussa oli korkeushypyn, kuulantyönnön ja aitajuoksun vuoro. Askartelussa taiteiltiin peikon pesä kivipeikkoineen sekä peikon häntä ja peikkosatumaalaus. Tällä viikolla kisailtiin mölkkycupissa ja retkeiltiin peikkoseikkailun merkeissä.

 

Juhannusviikon viidakkoteemaisella leiriviikolla yleisurheiltiin kolmiloikan, keihään heiton ja 200 m juoksun merkeissä. Askartelut sisälsivät mm. käärmeen ja lentävän kalan ja viikon cup oli ananaskeilaus.

 

Heinäkuussa oli vain yksi leiriviikko ja merenrantateeman mukaisesti askarreltiin meritähti, hai, kukkapurkki mustekalavahteineen sekä maalattiin merimaisemia. Lisäksi viikon aikana oli musiikillisia tuokioita. Tällä viikolla osallistujia oli vähemmän ja ehditiin harjoitella useampia lajeja: pituus, moukari, 60m aidat, 200m ja kiekko.

 

Elokuun ensimmäisellä viikolla leirin teemana oli avaruus. Lapset pääsivät askartelemaan mm.  raketteja, lentäviä lautasia ja kenkälaatikkoavaruuden. Yleisurheilussa harjoiteltiin juoksua, keihäänheittoa, korkeushyppyä ja kuulantyöntöä. Lisäksi ohjelmassa oli avaruusaiheista retkeilyä ja tietokilpailusuunnistusta.

 

Lisäksi jokaisella leiriviikolla taiteiltiin oma HSU-kassi ja perjantaisin pidettiin viikon teeman mukaiset loppujuhlat, joissa myös jaettiin lapsille diplomit viikkocupeista ja mitalit olympialaisista.

 

Palautteiden mukaan lapset ovat pitäneet monipuolisesta ohjelmasta, joka sisälsi sekä urheilua, askartelua, musiikkia, retkeilyä, kisailua että vapaata leikkiä. Myös ruokaa pidettiin maistuvana ja ohjaajat olivat kivoja!

 

Järjestämme myös syyslomaviikolla 17.-21.10.2016 leirin. Kesäleireillä mukana olleiden hinta on 89€, uusien 99€.

Lisäinfoa ja ilmoittautuminen syyslomaleirille tästä.

 

Tervetuloa mukaan!

 

 

Retkileikkejä viikolla 23
Retkileikkejä viikolla 23
Viikolla 23 syömässä retkieväitä
Viikolla 23 syömässä retkieväitä
Viikon 23 merirosvoseikkailun aarre löytyi
Viikon 23 merirosvoseikkailun aarre löytyi
Kuulantyöntö oli yksi viikon 24 lajeista
Kuulantyöntö oli yksi viikon 24 lajeista
Venyttelyä yleisurheilun ohessa (vko 24)
Venyttelyä yleisurheilun ohessa (vko 24)
Olympialaisten jälkeen maistuu lounas ulkona (vko 24)
Olympialaisten jälkeen maistuu lounas ulkona (vko 24)
Loppujuhlien peikkoherkkuja (vko 24)
Loppujuhlien peikkoherkkuja (vko 24)
Keihäänheittoa harjoiteltiin viikolla 25
Keihäänheittoa harjoiteltiin viikolla 25
Juokseminen on kivaa! (vko 25)
Juokseminen on kivaa! (vko 25)
HSU-kassien koristelua(vko 25)
HSU-kassien koristelua(vko 25)
Käärmeaskartelut (vko 25)
Käärmeaskartelut (vko 25)
Viikolla 29 harjoiteltiin mm. pituushyppyä
Viikolla 29 harjoiteltiin mm. pituushyppyä
Meritähtiaskartelut viikolta 29
Meritähtiaskartelut viikolta 29
Merimaisemat (vko 29)
Merimaisemat (vko 29)
Musiikkituokion parissa vkolla 29
Musiikkituokion parissa vkolla 29
Kukkapurkkien koristelua (vko 29)
Kukkapurkkien koristelua (vko 29)
Viikolla 31 harjoiteltiin pikajuoksua
Viikolla 31 harjoiteltiin pikajuoksua
Keihäänheittoa (vko31)
Keihäänheittoa (vko31)
Korkeushyppyä (vko 31)
Korkeushyppyä (vko 31)
Viikolla 31 askarreltiin mm. lentäviä lautasia, avaruusraketteja
Viikolla 31 askarreltiin mm. lentäviä lautasia, avaruusraketteja
ja avaruuslaatikoita
ja avaruuslaatikoita