Kalevan Kisat Oulussa 21.-24.7.

25.7.2016

Aikuisten suomenmestaruuksista kamppailtiin viikonloppuna Oulun Raatin kentällä loistavissa olosuhteissa. Kisat olivat hienosti toteutettu ja urheilijat saivat nauttia suuren yleisön edessä kilpailemisesta. Kilpailuja seurasi viikonlopun aikana peräti 28 000 katsojaa.

Hyvinkään Seudun Urheilijat saivat kilpailuun mukaan peräti neljä urheilijaa. Nuori joukkue kilpaili hienosti ja sai arvokasta kilpailukokemusta tuleville vuosille. Naisten seiväshypyssä oli HSU:lla peräti kaksi osallistujaa. Maria Kytölä (19v) ja Siiri Saalo (17v). Nuoret naiset hyppäsivät hienosti perjantain karsinnassa. Siiri Saalo ylitti 355 ensimmäisellään ja oli karsinnan 11. Siiri oli valitettavasti ensimmäinen, joka jäi loppukilpailun ulkopuolelle. Maria hyppäsi karsinnassa neljä korkeutta ensimmäisellään ja sai loppukilpailupaikan tuloksella 375. Järjestäjien hitaan tuloslaskennan vuoksi Maria kerkesi hyppäämään 375 yli, vaikka lopukilpailuun olisi riittänyt jo edellinen ylitys. Maria oli lauantain finaalissa 8. tuloksella 360.

Naisten kiekossa Hanna-Mari Saalo (19v) heitti 38,70 ollen karsinnan 18. Loppukilpailuun olisi vaadittu 43,47 heitto.

Miesten 400m juoksi HSU:n Frano Vainio-Doisey (20v) alkuerässään kuudenneksi lähellä kauden parastaan 50,01. Sijoituksena oli hieno kymmenes sija.

"Hienosti järjestetyt kilpailut, loistava sää ja hyvä kokemus nuorille urheilijoillemme. Tuloksena yksi Kalevan Maljan pistesija ja kaksi todella lähellä olevaa finaalipaikkaa. Toivottavasti tulevina vuosina yhä useampi seuran urheilija tavoittelee kisapaikkaa." iloitsee mukana ollut valmentaja Svea Kytölä.

Kalevan Kisat Oulu 2016
Kalevan Kisat Oulu 2016
Hannin esittely.
Hannin esittely.
Hannin suoritus
Hannin suoritus
Kaikki valmiina 400m lähtöön!
Kaikki valmiina 400m lähtöön!
Franon esittely.
Franon esittely.
Siirin esittely.
Siirin esittely.
Marian esittely.
Marian esittely.
Siiri valmistautuu hyppyyn.
Siiri valmistautuu hyppyyn.
Siirin hieno ylitys.
Siirin hieno ylitys.
Maria valmistautuu hyppyyn.
Maria valmistautuu hyppyyn.
Marian varma ylitys
Marian varma ylitys
Siiri ja Maria tyytyväisinä seiväskarsinnan jälkeen.
Siiri ja Maria tyytyväisinä seiväskarsinnan jälkeen.
Katsomot täynnä:)
Katsomot täynnä:)