HSU:n naistrio mitalisateessa

8.8.2016

Svea Kytölä, Mirva Jääskeläinen ja Hanna Tarkiainen palkinnoille

Aikuisurheiluliiton SM-kilpailut pidettiin Sankariniemen kentällä Iisalmessa. Aikuisurheilu on yli 30-vuotiaiden kunto- ja kilpaurheilua. Aikuisurheilun lajit ja säännöt ovat pääpiirteissään samat kuin junioreilla tai yleisessä sarjassa. Urheilijat jaetaan ikänsä mukaan sarjoihin, joita on viiden vuoden välein.
Iisalmen kisoihin osallistui yhteensä 953 urheilijaa eri puolelta Suomea.

Yleisurheilun pariin pitkän tauon jälkeen palannut Mirva Jääskeläinen (N30) otti ensimmäisiin aikuisurheilun SM-kilpailuihin rohkeasti neljä lajia. Niissä syntyi hienot omat ennätykset, jotka huipentuivat kiekonheiton hopeamitaliin 24,98 kantaneella heitolla. ”Viikonloppu oli kokonaisuudessaan hieno kokemus. Kisoissa oli hyvä fiilis ja kaikki kannustivat toisiaan. Kolmen kisapäivän aikana ehdin myös seurata kisoja katsomon puolelta ja hienoja suorituksia tehtiin koko ajan joka puolella kenttää. Omista tuloksistani olen erityisen tyytyväinen painonheiton tulokseen: ennätys parani yli puoli metriä. Ensikosketus lajiin oli minulla vasta kesäkuussa, eikä treeneissä noin pitkälle ole lentänyt” kertoo Mirva.

Hanna Tarkiaisen (N40) hyvin mennyt kausi sai jatkoa 200 metrin pikajuoksussa. Kovassa kisassa tulikin hopeasija uudella omalla ennätysajalla 29,75. ”Juoksutekniikassani riittää vielä paljon hiomista, kilpaileminen on kivaa - nautin siitä kun voin mitellä itseäni vastaan ja rikkoa ennätyksiäni.” kertoo Hanna.

Svea Kytölä (N40) heitti keihäässä hopeatuloksen 36,16 ja seiväshypyssä kultaa tuloksella 210. ”On hienoa että meidän aikuisurheilijat uskaltavat käydä isoissa kisoissa. Ensi kesänä kisat ovat lähempänä, Lohjalla. Silloin suuremmalla joukolla mukaan,” toteaa Hsu:n valmentaja Svea Kytölä.

HSU:ssa on toiminut aikuisten oma yleisurheiluryhmä tammikuusta 2015 alkaen. Toiminta on tämän jälkeen kasvanut ja saanut mukaansa niin uusia lajin harrastajia kuin entisiä urheilijoita. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana noin 20 aikuista, harjoituksia järjestetään Hyvinkään yleisurheilukentällä kaksi kertaa viikossa valmentaja Henna Koskelaisen johdolla.

Kaikille avoimet epäviralliset kisat, Hyvinkään kaupunginmestaruuskilpailut järjestetään keskiviikkona 14.9. alkaen klo 17.30. Urheilupuisto, Urheilukatu 19. Lajit: 100m, pituus, kuula, 1000m, 4-ottelu. Kilpailu käydään ottelumaisesti laji kerrallaan, vaihtoehtoisesti hyppy/heitto käynnissä samaan aikaan ilmoittautuneiden määrästä riippuen. Kilpailija voi osallistua kaikkiin lajeihin (= 4-ottelu) tai jättää osallistumatta johonkin lajiin. Kenttälajeissa 3 suoritusta. Sarjat: M/N, M/N40, M/N50, M/N60. Kisat käydään hyvässä hengessä rennolla fiiliksellä, kaikki mukaan! Kilpailuun osallistuminen ei vaadi lisenssiä.

 

 

Mitalitrio
Mitalitrio
HSUn aikuisurheilijat
HSUn aikuisurheilijat
Mirva hopealle
Mirva hopealle
Hanna hopealle
Hanna hopealle
Svea hopealle
Svea hopealle