Nellille kultaa Nuorten Eliittikisoissa

7.6.2017

Nuorten kauden ensimmäisissä Eliittikisoissa Janakkalassa kisailtiin vesisateen siivittäminä lämpötilan ollessa 11 astetta. Kylmä, tuulinen sää vaikeutti suorituksia. Nuorten Eliittikisat käynnistivät monella HSU:n SM urheilijalla kisakauden.

N17 100 metrin aidoissa juoksivat Nelli Talvitie ja Vilma Rönkä.  Vilma oli hyvässä vauhdissa kuudelle aidalle asti, mutta rytmi rikkoutui ja loppuaika painui aikaan 17,15. Nelli juoksi aidat aikaan 18,17. Molemmille tytöille ensimmäiset tilastoajat 100 m aj kisassa.

Kuulassa Nelli työnsi hienosti voittoon omalla ennätystuloksella 12,49 (PB). Vilma työnsi oman uuden ennätyksensä 10,97 (PB) parantaen ulkoratojen ennätystään metrillä ja sijoittui neljänneksi jääden kolmannesta sijasta vain 12 senttiä. Nelli ja Vilma olivat tyytyväisiä kuulatuloksiinsa syystäkin. Milla Rasinkangas oli 8. tuloksella 9,74.

Niilo Kantoniemi juoksi M17-sarjassa 400 metriä aikaan 59,15 sijoittuen kolmanneksi.  Teemu Mustonen juoksi saman matkan aikaan 54,91 M19-sarjassa sijoittuen toiseksi. Eeli Vuola (M17) juoksi 1500 metrillä kolmanneksi ajalla 2.23.80.

"Kesän eka kisa takana urheilijoilla! Vilmalla ja Nellillä aitajuoksu kulki osan matkaa  jo hyvin ja kuulantyönnön ennätykset rikottiin odotetusti, Niilon ja Teemun ratakierros pisteltiin kepeästi säästä huolimatta," sanoo ryhmän valmentaja Johannes Tarkiainen.

M17-sarjassa Marcus Kytölä heitti keihästä 43,68 ja sijoittui viidenneksi. Marcus työnsi kuulaa 13,83 ollen toinen. Anni Lähdemäki (N17) juoksi 100 metriä aikaan 13,65 1,5 sekunnin vastatuuleen.

Nuorten Eliittikilpailut jatkuvat Nurmijärvellä 15.6.2017. Toivottavasti sää lämpenee ja nuoret pääsevät näyttämään talven harjoittelukauden jälkeen kilpailukuntoaan. Onnittelut kilpailijoille! Tulokset kokonaisuudessaan