HSU:n urheilijat runsaslukuisena Häme Games Junior-kilpailussa

6.7.2017

Eilen keskiviikkona kilpailtiin Häme Games Junior-kilpailutapahtuma Riihimäellä. Kilpailussa olivat mukana 9-15v sarjat ja paikalla oli runsaasti HSU:n edustusta, yhteensä 12 urheilijaa. Kisoissa HSU:n urheilijat korjasivat laajalla rintamalla ennätyksiään, mutta myös joitakin epäonnistumisia nähtiin. Ohessa raportti HSU:laisten suorituksista.

HSU:n sijoituksellisesti kovimmista suorituksista vastasi T9-sarjassa kilpaillut Ruth Toivola. Ruth voitti pituuden hienolla tuloksella 3,53, vaikka tulos jäi hieman Ruthin viime sunnuntaina hyppäämästä ennätyksestä 3,68. Myös keihäässä Ruth oli ykkönen tuloksella 19,39.

P9 sarjassa Mikko Koivisto kilpaili kuulassa sijoittuen yhdeksänneksi tuloksella 4,68 sekä 1000m:llä, josta Mikko nappasi seitsemännen sijan ajalla 4,29,04. Mikon lisäksi kilpailemassa oli P9-sarjassa myös Lauri Lamminen, joka työnsi kuulassa itsensä hienosti neljänneksi tuloksella 5,94, joka on Laurin oma ennätys.

 

P11-sarjassa Olavi Halonen juoksi 60m aidat ennätysaikaan 11,41, jolla hän sijoittui yhdeksänneksi. Lisäksi Olavi kilpaili kuulassa, jossa hän sijoittui hienosti toiseksi ennätystuloksellaan 8,97.

 

T13-sarjassa nähtiin neljä HSU:n urheilijaa. Emilia Rouvinen juoksi 60m aidoissa ennätyksellään seitsemänneksi ajalla 10,68. Vanavedessä seurasivat yhdeksänneksi sijoittunut Venla Lähdemäki ennätysajallaan 10,84 sekä 16:nneksi sijoittunut Laura Ylönen ajalla 14,87.

Emilia Rouvinen nähtiin myös keihäspaikalla, jossa irtosi tuloksella 31,41 kolmas sija.

Korkeuspaikalla Lotta Lamminen ja Venla Lähdemäki hyppäsivät täysin yhteneväisellä sarjalla 122 ja sijoittuivat molemmat yhdeksänneksi. Molemmat tulokset ovat tyttöjen omia ennätyksiä. Perässä seurasivat Moona Virtanen tuloksella 117 (sijoitus 13) ja Laura Ylönen tuloksella 112 (sijoitus 14).

 

T15-sarjassa nähtiin myös runsaasti HSU:n urheilijoita. 800m-juoksussa Kea Kuusisto juoksi ajan 3,09,21 sijoittuen neljänneksi. 80m aidoissa Kiia Brandes lohkaisi hienosti ennätyksestään yli puoli sekuntia ja sijoittui ajalla 14,32 kymmenenneksi. Vanavedessä seurasi Noora Hietala ajalla 14,35 sijoittuen 11:ta.

Korkeudessa Noora Hietala ja Pihla Poikolainen hyppäsivät T13 sarjan tyttöjen tavoin täysin yhteneväiset sarjat ja jakoivat tuloksella 132 kuudennen sijan. Saara Rantanen sijoittui samassa kisassa kymmenenneksi tuloksella 127.

Keihäässä kisakautensa avannut Venla Toivola heitti neljänneksi hyvällä tuloksella 36,88, joka jää vain muutamia kymmeniä senttejä Venlan viime vuoden ennätyksestä. Mukana oli myös Pihla Poikolainen, joka heitti tuloksen 20,31 sijoittuen 14:ta.