Sastamalassa rikottiin ennätyksiä ja SM-rajoja!
15.7.2017
Sastamalan Timanttikisoissa nähtiin launataina hienoja HSU-suorituksia ja "timantteja" tuli kotiintuomisina 4. Emma Rovasalo voitti T15 seipään haastavassa sivutuulessa tuloksella 340, jonka jälkeen pudotti kolme kertaa 361. Pituudessa Emma ponnisti oman ennätyksensä 492 ja sijoittui tuulituloksella 498 viidenneksi. Kovatasoisessa kisassa, jossa Tampereen Pyrinnön Nea Lento voitti 15-vuotiaiden kärkituloksella 5,69, sijoittui Noora Hietala hienosti 3:nneksi tuloksella 504. Seipäässä Kiia Brandes ja Justus Talvitie kävivät SM-rajojen kimppuun tavoitteena oma ennätys ja vähintään C-raja. Molemmat ylittivät kuitenkin kirkkaasti A-rajan, Kiia tuloksella 220 ja Justus tuloksella 270. Molemmat palkittiin 3:nnesta sijasta. Juho Kantoniemi sivusi oman ennätyksensä 260 ja teki myös hyviä yrityksiä 270:stä, mutta hyppy ei tänään jatkunut toivotulla tavalla. Kiia ponnisti itsensä SM-kisoihin lisäksi pituudessa ennätyksellään 407 ja Juho osallistui myös kiekkoon, jossa 22,40 jäi parhaaksi tulokseksi. Pikamatkoilla Noora juoksi 17-sarjassa 100m parhaaseen aikaansa 13,48 mutta juoksussa oli liikaa myötätuulta. Topias Talvitie himmaili 60m:n lopussa jalkakivun vuoksi mutta juoksi silti kauden parhaansa 8,69. M17-sarjassa Niilo Kantoniemi osallistui kiekkoon ja kuulaan. Kiekossa (1,5 kg) Niilo oli kolmas tuloksella 31,90 ja kuula (5 kg) lensi 11,40. Kovatasoisen kuulakisan voitti Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo hurjalla tuloksella 20,81, joka on u18 maailman 1. tulos tänä vuonna. Kaikki tulokset: Tilastopaja |