Nuorten aluemestaruuskilpailuista mitaleja ja henkilökohtaisia ennätyksiä

28.7.2017

Yhteensä kymmenen HSU:n urheilijaa kilpaili kaksipäiväisissä 17- ja 19-vuotiaiden eteläisen- ja kaakkoisen alueen mestaruuskisoissa Vantaalla, Myyrmäen kentällä 26.-27.7. Sää oli aurinkoinen ja lähes tuuleton, joka omalta osaltaan innosti nuoret mahtaviin suorituksiin, sillä seuramme nappasi yhteensä kuusi mitalia. Tuulituloksi ei kirjattu yhdellekään HSU:n urheilijalle.

Jermu Tarkiainen pinkoi miesten 100 metrillä alkuerän ennätysaikaansa 11,52 ja paransi ennätystään finaalissa aikaan 11,42 sijoittuen neljänneksi, jolla hän jäi vain kahden sadasosan päähän pronssimitallista. Jermu oli iloinen hienosta ajastaan eikä niukka aikaero pronssimitaliin harmittanut miestä liiemmin. Eeli Vuola juoksi myös pikamatkan aikaan 12,90 sijoittuen kokonaistuloksissa 15:ta.

Jermu jatkoi hienoa kilpailupäiväänsä pituushypyssä. Jermu taisteli pituushypyn voitosta viimeiseen hyppyyn asti leiskauttaen uuden ennätyksensä 6,24 ja häviten voittajalle vain 1 sentin. Jermulle hienosti AM hopeaa! Aapo Nieminen täydensi HSU:n osalta pituushyppykilpailua tuloksellaan 550 sijoittuen 10:ksi.

Nelli Talvitie heitti keihästä hienosti 41,07 vakiinnuttaen kilpailuheittojaan yli 40 metriin. Nelli palkittiin suorituksestaan aluemestaruus hopealla. Onnea Nelli! Nelli hyppäsi myös korkeutta 140 cm sijoittuen 7:ksi.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä HSU:lla oli hieno kolmikko N17-sarjan sadalla metrillä. Nuori Emma Rovasalo testasi juoksu nopeuttaa ikäluokkaansa vanhemmissa ja juoksi hienosti aikaan 13,07 jääden vain 2 sadasosan päähän finaalipaikasta sijoittuen kokonaiskilpailussa yhdeksänneksi. Saara Rantanen juoksi myös hienosti ennätysaikaansa 13,95, nipistäen muutaman sadasosan entisestä ennätyksestään sijoittuen sijalle 30. Saara kertoi juoksun rullanneen hyvin ja oli tyytyväinen aikaansa. Vilma Rönkä sai juoksussa hyvän lähdön ja juoksi ennätysaikaansa 13,35 sijoittuen kokonaistuloksissa 15:ksi. Vilma jatkoi suorituksiaan 3-loikassa sivuten omaa ennätystään 10,54 ja sijoittuen viidenneksi. ”Toinen loikka ei onnistunut suunnitelman mukaan”, totesi Vilma kilpailun jälkeen.

Niilo Kantoniemi heitti M17-sarjassa keihäässä hienosti aluemestaruus pronssille ennätystuloksellaan 44,47. Aapo Nieminen heitti samassa sarjassa viidenneksi tuloksellaan 39,58. Niilo myös juoksi myös saman päivänä 400 m omaan ennätysaikaan 57,62, jolla hän sijoittui 11:ta.

Nuoret Pihla Poikolainen ja Mette Martikainen kävelivät hienosti N17 sarjassa 3000 metriä. Pihla käveli hienosti hopeasijalle uudella ennätysajallaan 18.36,82. Mette käveli myös ennätyksensä tuntumaan ajalla 19.57,43 sijoittuen viidenneksi.

Toisena kilpailupäivänä Aapo Nieminen jatkoi kisaurakkaansa 3-loikalla hypäten hienosti kauden parhaansa ja sivuten omaa ennätystään lukemiin 11,35, jolla hän sijoittui viidenneksi. Niilo Kantoniemi puolestaan asteli kuularinkiin ja sijoittui viidenneksi 11,39 pitkällä työnnöllään. Niilo heitti myös kiekkoa, joka kaarsi hienosti lukemiin 32,81, joka riitti kilpailussa myös viidenteen sijaan.

Nuori Emilia Rouvinen juoksi N17-sarjassa 200m -2,0 vastatuulessa aikaan 29,28, joka riitti 20.sijaan. Saman sarjan pituushypyssä Vilma Rönkä hyppäsi tuloksen 506, joka on lähellä Vilman ennätystä, jolla hän sijoittui kahdeksanneksi. Vaihtelevan tuulen vuoksi Vilman hypyistä kolme oli yliastuttuja. Myös Nelli Talvitie hyppäsi pituutta tulokseen 4,32, joka riitti 22.sijaan.

Päivän parhaimmista sijoituksista vastasi Emma Rovasalo N17 sarjan seipäässä, jossa Emma taisteli hienosti hopealle tuloksella 342. Mainittakoon, että saman kisan voitti Saga Andersson, joka hyppäsi kansainvälisestikin todella kovan tuloksen 4,41, joka on tämän vuoden 17- ja 19-vuotiaiden kotimainen kärkitulos. Myös Nelli Talvitie onnistui erinomaisesti kuulassa ja työnsi viimeisellään, ilman vauhtia, oman uuden ennätyksensä 13,30 ja nappasi Emman tavoin aluemestaruushopeaa. Myös Vilma Rönkä työnsi samassa kuulakisassa hyvin sijoittumalla kahdeksanneksi tuloksella 11,35.

Kuvassa vasemmalta Niilo, Aapo, Vilma ja Jermu, joka esittelee juuri saatua pituushopeaansa.
Kuvassa vasemmalta Niilo, Aapo, Vilma ja Jermu, joka esittelee juuri saatua pituushopeaansa.
Niilo esittelee keihään pronssimitaliaan
Niilo esittelee keihään pronssimitaliaan
Jermu valmistautuu pituushyppysuoritukseensa
Jermu valmistautuu pituushyppysuoritukseensa
Saara 100m alkuerässään
Saara 100m alkuerässään
Vilma kyyristyneenä telineisiin
Vilma kyyristyneenä telineisiin