HSU menestyi hienosti seuracupin toisessa osakilpailussa

10.8.2017

Kesän toinen Uudenmaan piirin seuracup kilpailtiin aurinkoisissa keleissä Janakkalassa keskiviikkona 9.8.2017 klo 17.00 alkaen. HSU oli mukana seuraottelussa tällä kertaa hyvin iskukykyisellä joukkueella, joka myös menestyi jokaisessa ikäluokassa erinomaisesti.

Kokonaispisteissä HSU sijoittui uudenmaan piirin seuracup-kilpailussa toiseksi 13799 pistemäärällä, joka on huikea parannus ensimmäiseen seuraottelun pisteisiin. Seuraottelu sujui jopa niin hyvin, että HSU pääsi melko lähelle finaalipaikkaa seuracupin Tera-sarjassa. HSU:n ja tällä hetkellä viimeisenä seuracup-finaaliin tyrkyllä olevalla Oulun Pyrinnöllä välillä oli lopulta eroa vain 450 pistettä. Pistetilanne tulee kuitenkin vielä muuttumaan, sillä joidenkin piirien pisteet ovat vielä laskematta. (http://seuracup.tuloslista.com/list/T/2017/) .

T11 sarjassa Neela Jakonen juoksi 60m aidat aikaan 12,05, mikä oli erinomainen suoritus Neelalle, joka paransi kisapäivän aikana aitatekniikkaansa huimasti. Sarjan hyvää tasoa täydensi Sissi Kaksonen 150m ennätysajallaan 24,66 sekä Peppi Rahkonen (4,89) ja Elsa Pinola (5,79) kuulassa. 

P11-sarjassa Olavi Halonen vei suvereeniin tyyliin voiton kuulantyönnössä tuloksella 9,15. Olavi on ollut läpi kesän varmassa kunnossa ja 9m on ylittynyt viime aikoina lähes joka kisassa. Eeli Rovasalo pinkoi 60m aidat aikaan 11,23, jolla hän sijoittui toiseksi. Aika ei ollut aivan parasta Eeliä, sillä tällä kaudella matka on kulkenut aikaan 10,47, mutta ensi viikon viikonlopun PM-kisoissa voidaan odottaa taas parempaa. Rasmus Salmi juoksi terävällä askeleellaan 150m-juoksussa kolmanneksi ajalla 22,86. Myös jalkavaivojen kanssa hieman tuskaillut Aarni Piri hyppäsi korkeushyppykisassa urheasti neljänneksi tuloksella 112. 

11-vuotiaiden tyttöjen ja poikien 4x600m yhteisviestissä joukkue Olavi Halonen, Sissi Kaksonen, Eeli Rovasalo ja Neela Jakonen juoksi ajan 8,41,45, jolla sijoituttiin kisan neljänneksi. 

T13-sarjan kovimmasta tuloksesta vastasi kuulantyönnössä Emilia Rouvinen, joka onnistui loistavasti ja paransi ennätystään 70 senttiä lukemiin 11,46. Tulos on samalla T12-sarjan kauden kärkitulos. Emiliaa täydensi kuulassa Lotta Lamminen tuoksella 6,78. Erinomaisen suorituksen teki myös 60m aidoissa Venla Lähdemäki, joka aitoi tasapainoisella juoksulla kolmanneksi omalla ennätysajallaan 10,72. 200m juoksussa vauhdissa olivat vauhdissa Adalia Hurme (31,50) ja Helmi Liikanen (32,17). Pituushypyssä seuraamme edustivat Aino Halonen (3,84) ja Moona Virtanen (3,50).

P13-sarjassa säväytti etenkin Miko Koskelainen juoksemalla 60m aidat aikaan 10,12. Mikon suorituksen kovuutta lisää se, että hän paransi kerralla puoli sekuntia ennätystään, vaikka aitaharjoittelu on jäänyt muiden harrastuslajien myötä vähäiseksi ja kyseessä oli hänen kesän ensimmäinen aitakisa. Nilkkavaivan kanssa kesän kärsinyt Topias Talvitie täydensi sarjan juoksupanosta taistelemalla itsensä erittäin tasaisessa kilpailussa neljänneksi ajalla 28,75. Kuulassa HSU.ta edusti Eelis Aramo tuloksella 7,48 ja pituushypyssä ylempään ikäsarjaan nostettu Asla Piri tuloksella 3,75.

T/P 13-sarjan 4x600m juoksussa joukkue Miko Koskelainen, Aino Halonen, Asla Piri sekä Adalia Hurme taisteli itsensä tiukassa loppukirikamppailussa viidenneksi ajalla 8,16,07.

T15-sarjassa 80m aidoissa kilpailivat Riina Virtanen ja Noora Hietala. Hiljalleen kilparadoille loukkaantumisien jälkeen palannut Riina juoksi kolmanneksi ja lähelle ennätystään ajalla 13,25. Riinaa säesti Noora juoksemalla ajan 14,05, jolla hän sijoittui kuudenneksi. 300m matkalla HSU:n pisteet keräsi kilpailun voittanut Anni Lähdemäki, joka paransi toukokuista ennätystään kertaheitolla yli kaksi sekuntia aikaan 45,18. Annia täydensi erinomaisesti kakkoseksi sijoittunut Tia Palmunen ajalla 45,76. Moukarinheitossa heittämään oli nostettu sarjaa ylemmäs Isla Sokoff, joka haastavasta lajista ja välineestä huolimatta heitti komeasti 19,03. 3-loikassa taas Saara Rantanen hyppäsi ennätyksensä 9,25. Lisäksi 1000m kävelyssä oli mukana Pihla Poikolainen, joka sijoittui toiseksi ja teki ikäisekseen kovan ajan 5,13,43.

P15-sarjan kovimmasta suorituksesta vastasi 300m juoksussa Eeli Vuola, joka voitti kilpailun omalla ennätysajallaan 40,96. Eeliä täydensi Elmo Niemi tuloksella 45,16. Justus Talvitie juoksi 100m aidat aikaan 18,03. Justus taisteli vähäiseksi jääneestä lajiharjoittelusta huolimatta yhtä vaille kaikki välit kolmella askeleella. Juho Kantoniemi moukaroi itsensä neljänneksi tuloksella 21,87. Kasperi Cederqvist täydensi poikien hyvää kokonaispanosta 3-loikassa parantamalla lähes metrin omaa ennätystään hyppäämällä tuloksen 9,95. 

T/P 15 4x800m viestijuoksussa Eeli Vuola, Tia Palmunen, Kasperi Cederqvist ja Noora Hietala juoksivat ajan 10,50,50, jolla he sijoittuivat kolmanneksi. Etenkin Eeli ja Tia pääsivät urakoimaan juoksuradalla, kun he juoksivat 800m viestijuoksun lisäksi myös 300m pikamatkan.

N17-sarjassa kilpailun aloitti Nelli Talvitie voittamalla keihään varmasti tuloksella 40,08. Nelli jäi tuloksellaan reilun metrin päähän ennätyksestään. Seiväshypyssä HSU:ta edusti vielä 14-vuotias Emma Rovasalo, joka ikäistensä tilastokärkenä taivutti vaiherikkaassa kilpailussa 350. Emmalle kuten kaikille muillekin seiväshyppääjille tuotti haasteita Janakkalan alamäkeen kallistuva vauhdinottopaikka, joka sai aikaan monenlaisia haasteita kilpailun aikana, kun jäykätkin seipäät kävivät löysiksi ja hypyt menivät ylösvaiheessa jatkuvasti päälle. Sarjan erinomaista menestystä täydensi moniottelija Vila Rönkä, joka osoitti hyvää kestävyyskuntoa juoksemalla ajan 2,33,94, mikä jää kaksi sekuntia hänen ennätyksestään. Vilma lähti rohkeasti liikkeelle ja ensimmäisen kierroksen väliaika 1.10 osoittautui hitusen liian kovaksi. Juoksu oli kuitenkin hyvää harjoitusta SM-moniotteluita ajatellen.

M17-sarjassa HSU:n kovimmasta tuloksesta vastasi Jermu Tarkiainen, joka kauden ensimmäisessä seiväskilpailussaan ylitti 420, mikä toi myös seurallemme Emma Rovasalon hyppyjen ohella suurimmat pistekertymät. Jermu kärsi kilpailun aikana samoista ongelmista kuin Emmakin ja kävipä kilpailussa niinkin, että Jermu meni 430 kilpailun ulkopuolella hyppäämällään neljännellä yrityksellä. Hyppyjen korkeudet kielivät siitä, että Jermulla jäi vielä senttejä varastoon SM-kilpailuja ajatellen. Keihäänheitossa HSU:n värejä edustivat Niilo Kantoniemi (43,87) ja Aapo Nieminen (41,26). 800m-juoksussa HSU sai vahvistuksekseen suunnistajataustaisen Lauri Aaltosen, joka osoitti myös erinomaista yleisurheiluosaamista juoksemalla ajan 2,20,62.

 

HSU:n urheilijoiden tulokset:

M17 800m

6)   Lauri Aaltonen 2.20,62

 

M17 Seiväs:

1)   Jermu Tarkiainen 420

 

M17 Keihäs

4)   Niilo Kantoniemi 43,87            

5)   Aapo Nieminen 41,26

 

N17 800m

4)   Vilma Rönkä 2.33,94

 

N17 Seiväs

1)    Emma Rovasalo 350

 

N17 Keihäs

1)   Nelli Talvitie 40,08

 

P15 100m aidat

3)   Justus Talvitie 18,03

 

P15 300m

1)   Eeli Vuola 40,96

6)   Elmo Niemi 45,16

 

P15 3-loikka

2)   Kasperi Cederqvist 9,95

 

P15 Moukari

4)   Juho Kantoniemi 21,87

 

T15 300m

1)   Anni Lähdemäki 45,18            

2)   Tia Palmunen 45,76

 

T15 80m aidat

3)   Riina Virtanen 13,25

6)   Noora Hietala 14,05

 

T15 3-loikka

5)   Saara Rantanen 9,25

 

T15 Moukari

6)   Isla Sokoff 19,04

 

T15 1000m kävely

2)   Pihla Poikolainen 5.13,43          

4)   Mette Martikainen 5.52,37

 

T/P 15 4x800m

3)   Hyvinkään seudun Urheilijat 10.50,40         

1) Eeli Vuola, 2) Tia Palmunen, 3) Noora Hietala, 4) Kasperi Cederqvist

 

P13 60m aidat

2)   Miko Koskelainen 10,12

 

P13 200m

4)   Topias Talvitie 28,75

 

P13 Pituus

7)   Asla Piri 3,75

 

P13 Kuula

6)   Eelis Aramo 7,48

 

T13 60m aidat

4)   Venla Lähdemäki 10,72

 

T13 200m

8)   Adalia Hurme 31,50

11)  Helmi Liikanen 32,17

 

T13 Pituus

7)   Aino Halonen 3,84

9)   Moona Virtanen 3,51

 

T13 Kuula

1)   Emilia Rouvinen 11,46

10)  Lotta Lamminen 6,78

 

T13 1000m kävely

1)   Laura Ylönen  5.36,79

 

T/P13 4x600m

5)   Hyvinkään seudun Urheilijat 8.16,07          

1) Miko Koskelainen, 2) Aino Halonen, 3) Asla Piri, 4) Adalia Hurme

 

P11 150m

3)   Rasmus Salmi 22,86

 

P11 60m aidat

2)   Eeli Rovasalo 11,23

 

P11 korkeus

4)   Aarni Piri 112 

 

P11 Kuula

1)   Olavi Halonen 9,15

 

P11 1000m kävely

3)   Aleksis Hurme 7.26,92

 

T11 60m aidat

6)   Neela Jakonen 12,05

 

T11 150m

6)   Sissi Kaksonen 24,66

 

T11 Kuula

8)   Elsa Pinola 5,79

11)  Peppi Rahkonen 4,89

 

T/P 11 4x600m

4)   Hyvinkään seudun Urheilijat 8.41,45          

1) Olavi Halonen, 2) Sissi Kaksonen, 3) Eeli Rovasalo, 4) Neela Jakonen

HSU seuracupin palkintojenjaossa. Tässä vaiheessa harmittavan moni urheilija ehti jo lähteä paikalta pimenevässä kesäillassa.
Kuva: Antti Halonen
HSU seuracupin palkintojenjaossa. Tässä vaiheessa harmittavan moni urheilija ehti jo lähteä paikalta pimenevässä kesäillassa. Kuva: Antti Halonen
Kuvassa vasemmalta Sissi, Lotta, Aleksis, Olavi, Eeli ja Rasmus. Takana Emilia.
Kuva: Antti Halonen
Kuvassa vasemmalta Sissi, Lotta, Aleksis, Olavi, Eeli ja Rasmus. Takana Emilia. Kuva: Antti Halonen
Kisan alkuvaiheessa kirkkaana paistaneelta auringolta suojautuvat  vasemmalta katsoen Moona, Aino, Venla ja Adalia.
Kuva: Antti Halonen
Kisan alkuvaiheessa kirkkaana paistaneelta auringolta suojautuvat vasemmalta katsoen Moona, Aino, Venla ja Adalia. Kuva: Antti Halonen