Kolmen kullan mitalisaalis Nurmijärven 9-13v PM-otteluista

18.9.2017

HSU esiintyi erinomaisesti Nurmijärvellä, Klaukkalan urheilukentällä lauantaina 16.9 järjestetyissä uudenmaan piirin 9-13v ikäisille suunnatuissa PM-otteluissa. 9-11v ikäiset urheilivat 4-ottelussa ja 12-13v ikäiset 5-ottelussa. Mukana kisoissa oli tällä kertaa yhteensä 17 HSU:n urheilijaa.

T9-sarjassa näkyvimmin nousi esiin Ruth Toivola, joka voitti sarjan 4-ottelun koko päivän ylivoimaisimman suorituksen jälkeen. Ruthin 989 pisteen suoritus oli niin kova, että sillä tehtiin samalla uudenmaan piirin uusi piiriennätys. Ruthin sarjan kovuudesta kertoo jotain, että jokaisessa lajissa syntyi oma henkilökohtainen ennätys. 40m hoitui ajassa 6,81, keihäs lensi lukemiin 21,97, korkeudessa ylittyi upeasti ikäluokan kärkitulos 133 ja myös 800m kulki aikaan 3,11,74. Eroa kakkoseksi sijoittuneeseen Riihimäen Kiskon Eevi Aarnioon tuli huikeat 285 pistettä, joka kertoo omaa kieltään Ruthin sarjan suoritustasosta. Ruthin lisäksi mukana olivat kymmenenneksi sijoittunut Sonja Pitkänen pistein 444 (7,54, 9,60, 91, 3,28,48) 17:ta sijoittunut Inka Päivinen pistein 391 (7,53, 8,70, 79, 3,31,72) ja 22:ksi sijoittunut Iisa Aramo pistein 266 (7,30, NH, 8,95, DNS).

P9-sarjassa tuli myös voitto HSU:lle. Anton Sokoff voitti sarjan 4-ottelun hienosti pistein 830. Antonin 40m kulki ajassa 7,34, paraatilajina toiminut keihäs lensi lukemiin 24,93, korkeudessa ylittyi 109 ja päätöslajina ollut 800m hienosti aikaan 3,01,35. Antonia täydensi hienosti Elias Oksanen sijoittumalla viidenneksi pistein 593 (7,38, 18,16, 100, 3,34,39, 12:ta sijoittunut Aarre Kalanen pistein 481 (7,68,11,25, 1,03, 3,35,89) sekä 17:ta sijoittunut Mikko Koivisto pistein 419 (7,51, 8,01, 85, 3,24,35)

P10-sarjassa nähtiin HSU:n urheilija kolmannen kerran korkeimmalla korokkeella. Eeli Rovasalo . Eeli nousi hienosti kilpailun voittajaksi Lauri Koivusen kanssa käydyn kovan taistelun jälkeen pistein 1269, mikä takasi 35 pisteen etumatkan Lauriin. Eeli aloitti ottelun 60m aidoissa hienosti lajivoittoon riittäneellä ajalla 10,32, jatkoi korkeuden ennätystuloksellaan 113, heitti keihästä lukemiin 18,56 ja nousi päätöslajina olleen 800m juoksun lajivoittajaksi Lauri Koivusen kanssa käydyn hurjan kiristaistelun jälkeen ajalla 2,38,28. Eroa Lauriin tuli matkalla vain kaksi sadasosaa. Eeliä täydensi hienolla suorituksella neljänneksi sijoittunut Asla Piri pistein 1002. Myös Asla teki 4-ottelussa useita lajiennätyksiään (11,45, 119, 21,04 ja 3,09,24).

T10-sarjassa HSU:ta edusti Elsa Pinola, joka sijoittui kuudenneksi pistein 746. Elsa juoksi 60m aidat lukemiin 11,73, hyppäsi korkeutta 110, heitti keihästä 10,14ja juoksi 800m aikaan 3,22,02.

 P11-sarjassa HSU:n parasta antia tarjosi Olavi Halonen, joka sijoittui viidenneksi pistein 1113. Heittovoimainen Olavi juoksi 60m aidat aikaan 11,86, hyppäsi korkeudessa hienosti ennätyksensä lukemin 122, heitti keihästä 27,94 ja taisteli paikoin pientä kyynärnujakkaakin sisältäneen 800m juoksun aikaan 2,59,79. Mukana olivat sarjassa myös Aarni Piri, joka sijoittui kuudenneksi pistein 940 (11,95, 116, 22,26, 3,12,22) ja Aleksis Hurme, joka sijoittui yhdeksänneksi pistein 774 (12,90, 107, 21,64, 3,25,00).

T12-sarjassa mukana olivat yhdeksänneksi sijoittunut Isla Sokoff pistein 1106 ja 14:ta sijoittunut Moona Virtanen pistein 846. Isla juoksi 60m aidat lukemiin 12,03, heitti keihästä 21,32, hyppäsi pituutta 3,32 ja korkeutta 120 sekä taisteli 800m aikaan 3,13,77. Moona juoksi 60m aidat aikaan 13,78, heitti keihästä 11,77, hyppäsi pituutta 3,29 ja korkeutta 115 sekä juoksi 800m aikaan 3,09,08.  

P13-sarjassa HSU:ta edusti Otso Kalanen, joka sijoittui sarjan viidenneksi pistein 1103. Otso juoksi 60m aidat aikaan 12,59, heitti keihästä lukemiin 29,50 ja kiekkoa 15,02, hyppäsi pituuta 3,03 ja juoksi 800m aikaan 3,09,93.

Ruth Toivola voitti T9-sarjan 4-ottelun ylivoimaiseen tyyliin pistein 989, joka on myös uudenmaan piirin uusi piirinennätys. Ruth teki kaikissa lajeissa henkilökohtaisen ennätyksensä, joista korkeuden 133 paransi hänen omassa nimissään ollutta sarjan kauden kärkitulosta useilla senteillä. Kuva: Elina Toivola.
Ruth Toivola voitti T9-sarjan 4-ottelun ylivoimaiseen tyyliin pistein 989, joka on myös uudenmaan piirin uusi piirinennätys. Ruth teki kaikissa lajeissa henkilökohtaisen ennätyksensä, joista korkeuden 133 paransi hänen omassa nimissään ollutta sarjan kauden kärkitulosta useilla senteillä. Kuva: Elina Toivola.
Eeli Rovasalo voitti hienojen juoksusuoritustensa ansiosta P10-sarjan 4-ottelun pistein 1269. Kuva: Antti Halonen.
Eeli Rovasalo voitti hienojen juoksusuoritustensa ansiosta P10-sarjan 4-ottelun pistein 1269. Kuva: Antti Halonen.
Anton Sokoff toi HSU:n kolmannen kultamitalin voittamalla P9-sarjan 4-ottelun pistein 830. Etenkin keihäs ja 1000m suoriutuivat sarjan lajivoittojen arvoisesti. Kuva: Antti Halonen.
Anton Sokoff toi HSU:n kolmannen kultamitalin voittamalla P9-sarjan 4-ottelun pistein 830. Etenkin keihäs ja 1000m suoriutuivat sarjan lajivoittojen arvoisesti. Kuva: Antti Halonen.