Hyvinkään kaupunginmestaruuskilpailut käytiin Urheilupuistossa

22.9.2017

 

Pimenevänä keskiviikkoisena syysiltana järjestettiin HSU:n viidennet kaupunginmestaruuskisat. Kisat tunnetaan epävirallisina hyvän mielen kisoina, jotka voi suorittaa joko ottelumaisesti tai vain haluamansa lajit. Kymmenestä osanottajasta kahdeksan suoritti hienosti 4-ottelun läpi (100m, keihäs, korkeus ja 1000m) mahtavin tuloksin. HSU:n aikuisurheilijoiden lisäksi kisoihin osallistui myös tänäkin vuonna muitakin urheilijoita. Pistelaskuun käytettiin yleisen sarja taulukkoa, mutta välineet olivat ikäsarjojen mukaisia.

Kisat käynnistyivät 100m juoksulla, jossa nähtiin upeita aikoja ja suorituksia. 100m juoksusta muodostuikin kisojen yksi kohokohdista, kun kisojen vanhin osanottaja Sinikka Simola (N75) juoksi maaliin ajalla 29.86, ja kaikista nopeinta vauhtia piti M-sarjan Tarmo Voigemaist pysäyttäen kellot lukemiin 12.35! Tarmo on kisaillut ahkerasti pitkin kesää aina Viroa myöten, tehden kovia tuloksia eri juoksumatkoilla. Maininnan arvoista Tarmon kehityksestä on hänen saavuttamansa 5. sijat SAUL:n sm-kisoista kesällä niin 200m kuin 400m matkalla.

Juoksusta urheilijat siirtyivät keihäänheittoon, jossa pisimmälle heitti M40-sarjan Petri Ylönen tuloksella 32,24m. Myös naisissa nähtiin komeita leiskautuksia, joista pisimmälle kantoi N40-sarjan Minna Kouhian heitto 25,67. Lisämetrejä keihääseen siivitti Jorma Peltosen tunnelmaa nostattava kuulutus, joka lämmitti koleassa syyssäässä niin urheilijoita kuin kisojen järjestäjiäkin. Komeiden keihäskaarien jälkeen vuorossa oli korkeushyppy, josta tulikin melkoinen trilleri: urheilijat toisensa jälkeen jättivät yrityksiä välistä, ja moni ylitti korkeuksia vasta viimeisellä yrityksellään. Jokainen urheilija ylitti hienosti yli metrin korkeuden, ja jännitysnäytelmän korkeimman hypyn ponnisti M50-sarjan Jari Vuorenmaa tuloksella 138.

Viimeisenä ottelulajina juostiin juhlallinen 1000m. Jokainen matkaan lähtenyt juoksi matkan maaliin asti ”Jorkan” kuulutuksen siivittämänä. Tonnilla nähtiinkin melkoisia tuloksia, joista kovin oli pelkästään 1000m juoksuun osallistunut M-sarjan Ossi Arasalon kellottama 2:50.4. Ossin vanavedessä maaliin tuli Petri Ylönen ajalla 3:01.9, ja naisista kovinta vauhtia piti Minna Kouhia juosten 3:36.7. ”Onhan se aina mukava tulla juoksemaan Hyvinkään urheilupyhättöön” totesi Hyvinkään seurakisoissa 29.8. radalla debytoinut Ossi.

 

Onnittelut mestareille sekä kaikille osallistujille ja järjestäjille upeasta tunnelmasta!

 

***

 

HSUn aikuisurheiluun mukaan? Ryhmä on tarkoitettu niille, jotka haluavat monipuolisesti kohottaa kuntoaan, kokeillen ja treenaten yleisurheilun eri lajeja. Ryhmä sopii kaikentasoisille ja ikäisille, eikä vaadi aikaisempaa kokemusta. Tarkoituksena on tarjota uusia mielenkiintoisia kokemuksia tai verestää ruostuneita taitoja yleisurheilun merkeissä. Harjoituksissa pääset kokeilemaan yleisurheilun kaikkia lajeja osaavien valmentajien johdolla.

Tavoitteena on mahdollistaa monipuolinen kuntoilu yleisurheilun monipuolisessa maailmassa. Harjoittelemme monipuolisesti eri lajien tekniikoita perusteista lähtien. Harjoitukset sisältävät lajitekniikan lisäksi vaihtelevan ja monipuolisen fysiikka-osuuden tarjoten näin haastetta oman kuntoharjoitteluusi.

Ryhmän toiminnasta vastaa vastuuvalmentaja Olli Verkama yhdessä muiden HSU:n koulutettujen valmentajien kanssa. Ryhmä harjoittelee talvikaudella ohjatusti kaksi kertaa viikossa, torstaisin ja sunnuntaisin.

Ilmoittaudu mukaan!

 

Liitteet