HSU:lle 15 mitalia vauhdittomien hyppyjen PM-kisoissa

15.1.2018

HSU menestyi hienosti  sunnuntaina 14.1.2018 pidetyissä vauhdittomien hyppyjen PM-kisoissa. Kilpailut pidettiin perinteiseen tapaan Hyvinkään wanhalla areenalla, joten kyseessä olivat HSUn urheilijoille kotikisat. Mukana oli yhteensä 194 osallistujaa, joista 42 oli HSUn urheilijoita. Heistä 15 urheilijaa palasi kotiin PM-mitalin kanssa.

Kilpailut vaativat runsaasti toimitsijoita, sillä suorituspaikkoja oli kilpailun aikana yhteensä kahdeksan ja kilpailijoita lähes 200. HSUn väki olikin paikalla innokkaan aktiivisesti, sillä kilpailut saatiin sujumaan suuresta kilpailumäärästä ja tiukasta aikataulusta huolimatta hyvin joutuisasti. Myös kilpailua edeltäneet järjestelytalkoot sujuivat ilahduttavan helposti ja nopeasti, kun paikalle saatiin runsaasti vapaaehtoisia. Haluammekin lämpimästi kiittää kaikkia kymmeniä mukanaolleita toimitsijoita, valmentajia ja paikallaolleita vanhempia.

T9-sarjan 2-ottelussa kilpaili viisi HSUn urheilijaa. Parhaiten menestyi kolmanneksi sijoittunut Velma Peiponen pistein 177, joka sai pronssin tiukassa kilpailussa vain pisteen erolla neljänneksi sijoittuneeseen. Velma hyppäsi vauhdittomassa pituudessa tuloksen 168 ja vauhdittomassa 3-loikassa tuloksen 450cm. Velman lisäksi sarjassa kilpailivat kuudenneksi sijoittunut Janina Vuorenmaa pistein 162 (161, 448), yhdeksänneksi sijoittunut Vieno Hakakari pistein 136 (151, 434), 11:ksi sijoittunut Nella Jääskeläinen pistein 127 (145, 429) ja 12:ta sijoittunut Miisa Virtanen pistein 114 (145, 403).

T11-sarjan 3-ottelussa kilpaili kaksi HSUn urheilijaa. Menestys oli tässä sarjassa erinomaista, sillä voittajaksi selviytyi Neela Jakonen pistein 501. Neelan voiton takeena oli erinomaisesti sujunut vauhditon korkeushyppy, jossa Neela ylitti tuloksen 100cm. Sen lisäksi Neela hyppäsi vauhditonta pituutta 192cm ja vauhditonta 3-loikkaa 533. Neelaa täydensi hienosti Sissi Kaksonen sijoittumalla neljänneksi pistein 447 (94, 200, 548). Sissin hyppäämä 200cm vauhdittomassa pituushypyssä oli koko T11-kilpailijoukon pisin.

T13-sarjassa kilpaili viisi HSUn urheilijaa. Aivan mitalikantaan ei kukaan päässyt, mutta lähimmäksi pääsi Isla Sokoff, joka sijoittui neljänneksi pistein 671 (111, 183, 578). Islaa seurasivat viidenneksi sijoittunut Aino Laitinen pistein 640 (108, 190, 579), kuudentena ollut Laura Ylönen pistein 626 (102, 206, 569), kahdeksanneksi sijoittunut Moona Virtanen pistein 532 (102, 181, 579) ja 12:ta sijoittunut Lotta Lamminen pistein 383 (90, 177, 537). Etenkin Islan ja Ainon hienot korkeushypyt ja Lauran tekemä pituushyppytulos nousivat tyttöjen suorituksista esiin.

T14-sarjassa kilpaili Inkamari Letto. Inkamari sijoittui kovatasoisessa kilpailussa kuudenneksi pistein 867 (106, 210, 628). Inkamari osoitti näin taitoluistelijana kakkoslajissaan erinomaista suorituskykyä.

T15-sarjassa kilpaili Noora Hietala. SM-hopeaa viime kesän SM-kisoissa hypännyt Noora hyppäsi vauhditonta pituutta lukemiin 234 ja vauhditonta 3-loikkaa 714, jotka olivat molemmat sarjan kärkitasoa. Valitettavasti jääminen ilman tulosta korkeushypyssä pudotti Nooran neljänneksi pistein 1069.

N17-sarjassa nähtiin neljä HSUn urheilijaa. Heistä parhaiten menestyi toiseksi sijoittunut Vilma Rönkä pistein 1610 (118, 244, 687). Hieman jossiteltavaakin Vilmalle jäi, sillä vauhditon korkeushyppy ei aivan sujunut tavoitteiden mukaisesti, sillä kisan jälkeen ylittyi 130cm. Vilmaa seurasivat viidenneksi sijoittunut Riina Virtanen pistein 1313 (112, 231, 669), kahdeksanneksi sijoittunut Jessica Räsänen pistein 650 (100, 212, 556) ja yhdeksänneksi sijoittunut Henna Julkunen pistein 578 (97, 208, 583).

N19-sarjassa voittajaksi selviytyi jo lauantaina Pajulahden seiväskarnevaaleilla seiväshyppyennätystään parannellut Iida Tolonen pistein 1654. Iida hyppäsi korkeudessa tuloksen 127, vauhdittomassa pituudessa tuli tulos 228 ja vauhditon 3-loikka lensi lukemiin 694. 

Naisten sarjassa oli mukana neljä HSUn aikuisurheilijaa. Parhaiten menestyi SAUL:n mestaruuskisoissa menestystä niittänyt Minna Kouhia, joka nappasi itselleen hienosti hopeamitalin pistein 1495. Minna hyppäsi vauhditonta korkeutta 115, vauhditon pituus kantoi lukemiin 233 ja vauhditon 3-loikka lukemiin 706. Minnan perässä tulivat kolmanneksi sijoittunut Hanna Tarkiainen pistein 1083 (103, 223, 665), seitsemänneksi sijoittunut Kirsi Kuisma pistein 510 (100, 186, 575) ja kahdeksanneksi sijoittunut Seija Manninen, joka jäi valitettavasti ilman tulosta vauhdittomassa korkeushypyssä pistein 304 (200, 577).

P9-sarjan 2-ottelussa oli mukana kaksi HSU:n urheilijaa. Mukana olivat kymmenenneksi sijoittunut Mikko Koivisto pistein 134 (151, 430) ja 13:ta sijoittunut Lauri Lamminen pistein 128 (159, 384).

P10-sarjan 2-ottelussa nähtiin myös kaksi HSU:n urheilijaa. Tässä sarjassa nappasi hienosti hopeaa Elias Oksanen pistein 263. Elias hyppäsi vauhditonta pituutta 191 ja vauhditonta 3-loikkaa 530. Voittokin jäi Eliaksella vain neljän pisteen päähän, joten kilpailu oli kärjen osalta erittäin tasainen. Eliasta säesti 12:ta sijoittunut Anton Sokoff pistein 176 (165, 461).

Myös P11-sarjassa nähtiin niinkään kolme HSUn urheilijaa. Kisassa kymmenenneksi sijoittui Eeli Rovasalo pistein 381 (80, 192, 532), 11:ta sijoittunut Asla Piri pistein 352 (80, 189, 486) sekä 13:ta sijoittunut Tuomas Suomalainen, joka jäi valitettavasti ilman tulosta korkeushypyssä pistein 343(205, 552).  Eteenpäin suuntautuvissa hypyissa pojat suorittivat aivan kärjen tahtiin, mutta vauhditon korkeushyppy vaatii vielä lisää treeniä tulevaisuutta ajatellen.

P12-sarjassa nähtiin kolme HSUn urheilijaa, jotka ottivatkin kisassa kaksoisvoiton. Voittoon hyppäsi Rasmus Salmi pistein 653 (90, 209, 621), jonka jälkeen hopeaa nappasi Olavi Halonen pistein 618 (105, 200, 584). Etenkin Olavin korkeushyppy ja Rasmuksen vauhditon pituus ja 3-loikka olivat hienoja suorituksia. Kaksikkoa täydensi seitsemänneksi sijoittunut Aarni Piri pistein 363 (87, 173, 530). 

P15-sarja oli jo valmiiksi hyvin HSU-voittoinen, sillä sarjan molemmat kilpailijat edustivat HSU:ta. Voittajaksi sarjassa selviytyi Juho Kantoniemi pistein 1176 (115, 221, 646) ja hopeaa otti heti Juhon perässä Aarre Uusitalo pistein 1087 (106, 221, 659). Kilpailu oli siis poikien välillä erittäin tasainen.

M19-sarjassa oli myös kilpailemassa vain HSUn urheilijoita, tällä kertaa kolme kappaletta. Heistä kovimpaan suoritukseen ylsi Ilmari Niiranen pistein 2879 (121, 305, 892), hopeaa otti Aapo Nieminen pistein 2775 (139, 279, 813) ja pronssia Niilo Kantoniemi pistein 2595 (136, 270, 805). Etenkin Ilmarin pituus ja 3-loikka olivat erinomaisia suorituksia ja keräsivät syystä yleisön suosionosoitukset.

Miesten sarjassa nähtiin neljä HSUn urheilijaa. Heistä pronssimitalin nappasi Teemu Mustonen pistein 3083 (145, 287, 836). Etenkin Teemun hieno taistelu korkeushypyssä oli hienoa katseltavaa. Teemun perässä seurasivat kuudenneksi sijoittunut Antti Koivukoski pistein 2114 (127, 265, 722), kahdeksanneksi sijoittunut Jari Vuorenmaa pistein 1549 (118, 236, 694) ja kymmenenneksi sijoittunut Toomas Eelsoo pistein 586, joka jäi tällä kertaa ilman tulosta korkeushypyssä (216, 623).

Kiitokset urheilijoille, huoltajille, valmentajille ja toimitsijoille tämän vuoden kisoista. Palaamme vauhdittomien hyppyjen pariin taas ensi vuonna. 

P12-sarjassa nähtiin HSUn kaksoisvoitto. Ykköspallille nousi Rasmus Salmi (kesk.) ja hopeaa sai Olavi Halonen (vas.)
P12-sarjassa nähtiin HSUn kaksoisvoitto. Ykköspallille nousi Rasmus Salmi (kesk.) ja hopeaa sai Olavi Halonen (vas.)
M19-sarjassa juhlittiin HSUn kolmoisvoittoa. Vasemmalta Aapo Nieminen, Ilmari Niiranen ja Niilo Kantoniemi.
M19-sarjassa juhlittiin HSUn kolmoisvoittoa. Vasemmalta Aapo Nieminen, Ilmari Niiranen ja Niilo Kantoniemi.
N19-sarjan voittajaksi nousi Iida Tolonen.
N19-sarjan voittajaksi nousi Iida Tolonen.
Miesten sarjassa pronssia otti Teemu Mustonen
Miesten sarjassa pronssia otti Teemu Mustonen
Naisten sarjassa hopeaa otti Minna Kouhia (oik.) ja pronssia Hanna Tarkiainen (vas.)
Naisten sarjassa hopeaa otti Minna Kouhia (oik.) ja pronssia Hanna Tarkiainen (vas.)
Velma Peiponen voitti T9-sarjan 2-ottelussa PM-pronssia
Velma Peiponen voitti T9-sarjan 2-ottelussa PM-pronssia
Elias Oksanen nappasi PM-hopeaa P10-sarjan 2-ottelusta.
Elias Oksanen nappasi PM-hopeaa P10-sarjan 2-ottelusta.
Neela Jakonen (vas.) voitti T10-sarjan 3-ottelun ja Sissi Kaksonen 8oik.) hyppäsi itsensä saman sarjan neljänneksi.
Neela Jakonen (vas.) voitti T10-sarjan 3-ottelun ja Sissi Kaksonen 8oik.) hyppäsi itsensä saman sarjan neljänneksi.
N17-sarjassa otti hopeaa Vilma Rönkä.
N17-sarjassa otti hopeaa Vilma Rönkä.
T13-sarjan HSUn kilpailijat lämmittelevät vauhditonta 3-loikkaa varten
T13-sarjan HSUn kilpailijat lämmittelevät vauhditonta 3-loikkaa varten
Vilinää riitti koko päivän wanhalla areenalla
Vilinää riitti koko päivän wanhalla areenalla