HSUn nuorisoryhmien hallikausi vauhdilla käyntiin
22.1.2018
Viime viikonloppu tarjosi seuramme osalta runsaasti mielenkiintoisia hektiä, sillä 15 HSUn nuorisourheilijaa kilpaili viikonlopun aikana Helsingissä niin NÅIDn avoimissa PM-kisoissa kuin 200m hallijuoksukilpailuissa. Kilpailut sujuivat urheilijoiltamme erinomaisesti, jotka myös hehkuivat kilpailupaikalla tyytyväisyyttä erinomaisten tulosten myötä. Raportissa tehdään myös katsaus viikontakaisten Pajulahden seiväkarnevaalien tunnelmiin.
Seiväskarnevaaleilla lupaavaa nousukuntoa Tammikuun 12-14. päivä Pajulahdessa järjestettiin seiväshypyn talvikarnevaalit, johon HSU:sta osallistuivat Emma Rovasalo ja Kiia Brandes. Kiia aloitti perjantain sivuamalla omaa ennätystään 260 ja sijoittui T15-sarjassa kolmanneksi. Emma osallistui perjantaina vanhempaan, N17-sarjaan, ja vei voiton ennätystään sivuamalla tuloksella 360. Molemmat tekivät näin halliennätyksensä. Myös N22-sarjassa kilpaillut Iida Tolonen onnistui hyvin hyppäämällä ennätyksensä 320. Lauantaina Emma sai mahdollisuuden osallistua naisten A-kisaan, jossa ylittyi aloituskorkeus 340, seuraava korotus olikin 360, josta Emma jälleen teki hyviä yrityksiä. Sunnuntain leirikisassa Kiia paransi ennätystään vielä lukemiin 283 ja sijoittui neljänneksi. Kiia palkittiin myös leirillä sinnikkyydestään.
Ennätystehtailua NÅIDn avoimissa PM-kisoissa Iltapäivällä Liikuntamyllyssä kilpailtiin NÅIDin avoimissa PM-kisoissa. T15-sarjassa Noora Hietala nappasi pituudesta voiton tuloksella 512 ja Kiia Brandes oli myös hienosti finaalissa ja lopulta kuudes uudella ennätyksellään 459. Noora ja Kiia juoksivat myös 60m:n alkuerissä uudet ennätyksensä 8,49 ja 8,71. Nooran aika riitti finaaliin, jossa aika parani edelleen lukemiin 8,45. Molemmat tytöt onnistuivat myös uusilla ennätyksillään työntämään itsensä kuulafinaaliin, jossa kävivät kovaa keskinäistä kamppailua. Kiia oli lopulta kuudes tuloksella 8,04 ja Noora seitsemäs tuloksella 8,00. Tytöt tähtäävät talvella moniotteluiden SM-kisoihin Jyväskylässä, kun 15-sarjassa ei ole yksilölajien osalta SM-hallikisoja. 3000m kävelyssä 16-sarjassa olevat Pihla Poikolainen ja Mette Martikainen saivat luvan osallistua kilpailun ulkopuolella. Pihla käveli kisan kärjessä alusta loppuun ja paransi oman ennätyksensä viime kesän SM-kisoista lähes puolella minuutilla aikaan 17.32,96. Mette käveli myös halliennätyksensä, ja jäi ulkorataennätyksestään vain pari sekuntia, vaikka alla oli jo 5 km juoksu Aktia-maantiejuoksucupissa Vantaalla, jossa Mette oli N17-sarjassa toinen. Pihlalle ja Metelle Kuortaneen nuorten SM-kisat ovat hallikauden päätavoite, jossa pistesija toimii molemmille hyvänä tavoitteena. Sunnuntaina NÅIDin kisat jatkuivat 17- ja vanhempien sarjoilla. 60 metrille lähtivät Nelli Talvitie, Tia Palmunen, Saara Rantanen, Emma Rovasalo ja Elmo Niemi. Emma juoksi itsensä kolmantena finaaliin ja paransi ennätystään lähes kolmella kymmenyksellä aikaan 8,26. Finaalissa Emma lähti tavoittelemaan mitalia, mutta kompuroi lähdössä ja aika 8,30 riitti loppusijoituksissa viidenneksi. Myös Elmo paransi ennätystään yli kolme kymmenystä, ja aika 8,02 lähestyy jo kahdeksan sekunnin ”haamurajan” alitusta. Tia juoksi 8,77, Saara 8,84 ja Nelli 8,93. Tytöt jäivät vähän ennätyksistään, mutta Tia ja Saara juoksivat myös 300m, jossa Tia paransi lyhyen radan ennätystään lähes sekunnilla aikaan 45,41 ja Saara paransi ennätystään puolellatoista sekunnilla aikaan 46,82. Saara vei myös oman erän voiton tiukan loppusuorataistelun jälkeen. Nelli työnsi lisäksi kuulaa ja osallistui N19-sarjan pituuteen. Kuula lensi uudella pyörähdystekniikalla 12,66, jolla Nelli nappasi kisan voiton. Pituudessa Nelli hyppäsi 450. Nelli oli pohtinut, osallistuisiko hän talvella moniotteluiden vai keihään SM-kisoihin Tampereella, kun kilpailut ovat päällekkäin. Nelli päätyi lopulta keihääseen, josta jäi viime kesän tulosten osalta hieman hampaankoloon. Lisäksi Nelli puolustaa Kuortaneella kuulassa pronssimitalia, joten SM-kisoista voidaan odottaa Nellin osalta menestystä. ”Kausi on alkanut todella hyvin”, sanoo 15-16-vuotiaiden SM-ryhmän valmentaja Yvonn Lindholm. ”Nyt on hyvä meininki seurassa ja se näkyy myös lasten intona. Hyvä yhteishenki synnyttää myös hienoja tuloksia!”
Liikuntamyllyssä HSUn 200m kiiturit vauhdissa |