Lauantaina 10.2. kisattiin taas perinteikkäissä junnuhallikisoissa Liikuntamyllyssä. HSU keräsi mukavan mitalisaaliin ja moni paransi henkilökohtaisia ennätyksiään roppakaupalla. Mitaleita kertyi tasaisesti useammasta sarjasta ja yhteensä 14 kappaletta. Valitettavasti HSU ei tänä vuonna pystynyt osallistumaan seurojen väliseen viestiin viime hetken loukkaantumisten takia. Henkilökohtaisissa lajeissa seuran urheilijat sen sijaan näkyivät palkintopallilla tiheästi. T9-pituudessa HSUn Miisa Virtanen keräsi hyvää kisakokemusta kesää varten. Miisa hyppäsi pituudessa tuloksen 251, joka riitti kilpailun 14:ta sijaan. Tulos on myös Miisan oma ennätys. P9-sarjassa HSU nappasi yhden mitalin. P9 kuulassa Lauri Lamminen jäi ennätyksestään, mutta oli silti hienosti kolmas tuloksella 5,75. Myös Mikko Koivisto onnistui hyvin sijoittumalla 40m-juoksussa yhdeksänneksi ajalla 7,68 ja 1000m:llä neljänneksi ennätysajalla 4,21,64. T11-sarjassa saatiin myös menestystä. Sarjan pituudessa pisimpiä mittoja hätyyttelivät HSUn Sissi Kaksonen ja Neela Jakonen. Tiukan kisan jälkeen Sissi nousi hopekorokkeelle ennätyksellään 3,79 ja Neela sai pronssia tuloksella 3,74. Molemmat tytöt juoksivat myös 60m:llä, jossa Neela oli kahdeksas ajalla 9,63 ja Sissi 11.ta ajalla 9,67. Lisäksi mukana olivat Sara Jousimaa (15. ajalla 9,79) ja Iisa Aramo (29.ajalla 10,55). Kuulantyönnössä Sara työnsi lähelle mitalia, neljänneksi tuloksella 6,68 ja Iisa kymmenenneksi tuloksella 5,39. P11-sarjassa päästiin myös kaksi kertaa mitalikantaan. Ensimmäisen mitalin sai Eeli Rovasalo 60m:llä, jossa hän sijoittui kolmanneksi ajalla 9,20. Eeli otti myös pituudessa äärimmäisen tasaisen kilpailun jälkeen pronssia tuloksella 4,26, joka on hänen uusi ennätys. Kisan tasaisuudesta kertoo se, että kärkikolmikko hyppäsi vain viiden sentin sisään. Pituudessa oli Eelin lisäksi mukana Asla Piri, joka hieman pettyi tulokseensa 3,79, mutta oli silti Eelin jälkeen kisan neljäs. Myös Elias Oksanen hyppäsi 3,43 ja oli kisan yhdeksäs. Sarjan kuulassa Elias Oksanen kilpaili ensimmäistä kertaa painavammalla kuulalla (2,5kg) ja oli hienosti neljäs tuloksella 6,49. T13-sarjan parasta HSU-antia nähtiin kuulantyönnössä. Lajissa tuli HSU:lle kaksoisvoitto, jossa voittajaksi nousi Emilia Rouvinen (tulos 10,82) ja hopealle Aino Laitinen (tulos 10,31). Etenkin Aino paransi tuloksella 10,31 hienosti ennätystään 65cm. Emilian ja Ainon loistavaa kilpailua täydensi myös Lotta Lamminen, joka niinikään paransi roimasti ennätystään tuloksella 7,57. T13-korkeudessa Moona Virtanen, Isla Sokoff ja Lotta Lamminen edustivat myös hienosti seuraamme. Moona onnistui parhaiten ja oli neljäs ennätystuloksellaan 125 ja teki lisäksi hyviä yrityksiä 130cm korkeudesta. Isla ja Lotta ylittivät molemmat 120, millä he sijoittuivat yhdeksänneksi ja kymmenenneksi. T13 pituudessa Moona Virtanen jatkoi hyviä otteitaan tuloksella 3,73 ja 12.ta sijalla, jota täydensi Laura Ylönen tuloksella 3,58, joka riitti sarjan 20.sijaan. Laura oli mukana myös 60m:llä, jossa hän sijoittui 21:nneksi ajalla 9,73. HSUn P13-sarjan kilpailijat käynnistivät kisapäivänsä korkeudella, jossa Olavi Halonen paransi ennätystään komeasti 10cm lukemiin 133 ja sai pronssia. Aarni Piri paransi myös ennätystään sentillä ja oli kisan viides tuloksella 125. P13 pituuskisassa kaverukset Aarni Piri ja Rasmus Salmi kävivät tiukan taiston kolmossijasta. Rasmus voitti pronssia tuloksella 3,99 ja jätti Aarnin sentin päähän nelossijalle. P13 kuulakisassa tunnelma oli erityisen hyväntuulinen ja kaikki kilpailijat tsemppasivat toisiaan. Olavi Halonen nousi viimeisellä, 8,39 kantaneella työnnöllään neljänneksi ja tiputti seurakaveri Eelis Aramon viidenneksi tuloksella 8,12. Molemmat tulokset olivat poikien uusia ennätyksiä. P13 60m:llä Miko Koskelainen oli hienosti kolmas ennätyksellään 8,58. Rasmus Salmi juoksi myös hyvän ajan 9,08 ja oli kuudes. T15-sarjassa Noora Hietala oli päivän tuplamitalisti kolmiloikan hopealla ja korkeuden pronssilla. Tämä oli Nooran ensimmäinen 3-loikkakisa vuoden 2016 jälkeen. Noora loikki voittajan kanssa tasatuloksen 10,50, jolla myös rikkoutui ensi kesän SM-raja kirkkaasti. Korkeudessa ylittyi 145:n korkeudella ollut rima. 60 metrillä Emma Rovasalo otti tiukassa ja korkeatasoisessa kisassa pronssia sivuten ennätystään 8,26. Kea Kuusisto paransi vuoden takaisen ennätyksensä 0,7 sekuntia aikaan 9,72 ja oli 800m:llä kahdeksas parantaen ennätystään kymmenellä sekunnilla aikaan 2.48,24. P15-sarjan kuulassa Justus Talvitie työnsi lähes kolme metriä pidemmälle kuin kesällä, tulokseen 9,91, jolla irtosi sarjan pronssimitali. Juho Kantoniemi oli viides ja paransi myös ennätystään lähes puolellatoista metrillä tulokseen 9,00. Pojat juoksivat myös 60 metriä, Justus uuteen ennätykseen 8,41 (4.sija) ja Juho lähelle ennätystään 9,23 (9.sija).
|
Noora Hietala voitti 3-loikassa hopeaa ja korkeudessa pronssia T15-sarjassa
Miko Koskelainen otti pronssia 60m juoksussa
Rasmus, Aarni ja Olavi tekivät hyviä suorituksia P13-sarjassa
T11-pituudessa Sissi Kaksonen oli hopealla ja Neela Jakonen pronssilla
Eeli Rovasalo kipusi kahteen kertaan pronssipallille P11-sarjassa (60m ja pituus)
Olavi Halonen otti pronssia P13-sarjan korkeushypyssä
Emilai Rouvinen voiti T13-sarjan kuulantyönnön ja Aino Laitinen oli hopealla
|