HSUn urheilijoita viikonlopun SM-hallimoniotteluissa ja keihään talvimestaruuskisoissa

2.3.2018

Hallikausi pysyy vilkkaana, sillä tulevana viikonloppuna on tiedossa SM-hallimoniottelut Jyväskylän hipposhallissa 3.-4.3.2018. Kilpailut keräävät paikalle monisatapäisen joukon urheilijoita aina 15-sarjasta aikuisurheilijoihin.

HSUta edustaa viikonlopun aikana kolme urheilijaa: Kiia Brandes, Noora Hietala ja Vilma Rönkä. 

 

Lauantaina kilpailemassa ovat T15-sarjan 5-ottelussa Kiia Brandes ja Noora Hietala. T15-sarjan kilpailussa riittää vipinää, sillä sarjaan on ilmoittautunut peräti 56 urheilijaa, mikä on ylivoimaisesti eniten koko SM-kilpailuissa. 

Sekä Kiia että Noora ovat kilpailleet hallikaudella ahkerasti ja osoittaneet hyvää nousukuntoa. Noora on myös ehtinyt kerran kilpailemaan hallikauden aikana 5-ottelussa, jossa hän tehtaili pisteet 2132. Kyseiset pisteet olisivat riittäneet viime kesän SM-moniotteluissa viidenteen sijaan, joten Nooralla on hyvät edellytykset taistella kilpailun kärkisijoista. Myös Kiia on osoittanut hyvää kuntoa parantamalla mm. roimasti 1,5m:llä omaa kuulaennätystään hallikauden aikana.    

 

Sunnuntaina vuorossa on N17-sarjan 5-ottelussa kilpaileva Vilma Rönkä, jonka sarjassa kilpailee yhteensä 23 osallistujaa. Vilma on treenannut koko syys- ja talvikauden ahkerasti ja ehtinyt myös kilpailemaan hallikaudella muutaman kerran. Viime kesän SM-moniotteluissa Vilma sijoittui 13:ta, mutta oli ikäistensä tuloksissa (N16) viidentenä, mikä lupaa hyvää sunnuntaita varten. Tähtäimessä on viime vuoden SM-hallikisoissa tehdyn ennätyksen (3163) kohentaminen uusille luvuille. 

 

Sekä T15- ja N17-otteluissa lajeina ovat 60m aidat, korkeus, kuula, pituus ja 800m. HSU toivottaa tsemppiä Kiialle, Nooralle ja Vilmalle!

 

SM-moniottelujen ilmoittautuneet löytyy täältä

Kisasivut ja Live-tulospalvelu löytyvät täältä

 

SM-moniotteluiden lisäksi viime viikonlopun SM-kisoissa neljännen sijan N17-sarjan kuulassa ottanut Nelli Talvitie osallistuu keihään talvimestaruuskilpailuihin Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa launataina 3.3.2018. Kilpailuilla on SM-status. Nelli kilpailee N17-sarjan keihäänheitossa, johon osallistuu 20 heittäjää. Viime vuoden N16-sarjan SM-tilaston viidentenä ollut Nelli (ennätys 41.92) lähtee hakemaan kilpailusta teknisesti hyviä heittoja.

Samoissa keihäskilpailuissa on mukana myös Emilia Rouvinen. Emilia kilpailee T13-sarjassa yhdessä 34 muun kilpailijan kanssa. Emilia lähtee tavoittelemaan Tampereella ennätyksensä 36.37 parantamista.

Keihään talvimestaruuskilpailuihin ilmoittautuneet

Noora Hietala kilpailee T15-sarjan 5-ottelussa lauantaina
Noora Hietala kilpailee T15-sarjan 5-ottelussa lauantaina
Kiia Brandes on myös vauhdissa T15-sarjan 5-ottelussa
Kiia Brandes on myös vauhdissa T15-sarjan 5-ottelussa
Vilma Rönkä kilpailee sunnuntaina N17-sarjan 5-ottelussa
Vilma Rönkä kilpailee sunnuntaina N17-sarjan 5-ottelussa