HSU edusti Janakkalan PM-otteluissa 23n urheilijan voimin

21.5.2018

Lauantaina 19.5 ratkottiin 9-15v moniotteluiden piirinmestaruudet Janakkalan Liinalammen kentällä aurinkoisessa ja hieman tuulisessa säässä. HSU:sta osallistui 23 urheilijaa, joiden kotiintuomisina HSU sai kuusi mitalia, yhdeksän pistesijaa ja ison liudan hienoja sijoituksia ja tuloksia.

Piirinmestareiksi ottelivat Juho Kantoniemi P15 5-ottelussa, Olavi Halonen P12 4-ottelussa ja Elias Oksanen P10 3-ottelussa. Emma Rovasalo nappasi hopean T15-sarjan 5-ottelussa ja Noora Hietala saman sarjan pronssin. Myös Aleksis Hurme täydensi kaksoisvoiton Olavin kanssa P12-sarjan hopealla.

Mitalinsyrjään pääsivät neljännellä sijalla kiinni P11-sarjan Eeli Rovasalo ja P12-sarjan Rasmus Salmi.  Viitossijan toivat Kiia Brandes (T15), Aarni Piri (P12) ja Sissi Kaksonen (T11). Loput pistesijat toivat Sara Jousimaa (T11, 6.), Anton Sokoff (P10, 6.), Vieno Hakakari (T9, 7.) ja Isla Sokoff (T13, 8.)

Vaikka kausi on vasta alussa, syntyi jo paljon uusia ennätyksiä eri ottelulajeissa. Innolla voimme siis odottaa edessä olevaa kautta, joka jatkuu jo ensi viikonloppuna piirinmestaruusviesteillä Järvenpäässä lauantaina 26.5.

 

P15                      1. Juho Kantoniemi 1376 (19,98, 396, 250, 30,78,                                         4,15,82)

 

T15                      2. Emma Rovasalo 2060 (13,26, 4,98, 28,94, 1,44,                                      2,43,64)

                            3. Noora Hietala 1884 (13,14, 477, 20,26, 148, 2,52,82)

                            5. Kiia Brandes 1570 (13,45, 4,37, 17,49, 140, 3,13,54)

 

T13                      8. Isla Sokoff 1121 (11,70, 4,07, 7,67, 3,14,78)

                            13. Lotta Lamminen 807 (13,37, 3,40, 7,53, 3,49,06)

                            14. Emilia Rouvinen 754 (-, 4,16, 9,71,-=

                            15. Moona Virtanen 489 (12,41, 351,-,-)

 

P12                     1. Olavi Halonen 1188 (12,00, 1,24, 9,21, 3,05,05)

                            2. Aleksis Hurme 1003 (12,94, 1,24, 7,14, 3,03,83)

                            4. Rasmus Salmi 904 (12,95, 1,24, 6,37, 3,21,28)

                            5. Aarni Piri 893 (13,18, 1,24, 6,22, 3,17,04)

 

P11                     4. Eeli Rovasalo 947 (9,35, 437, 6,80)

 

T11                     5. Sissi Kaksonen 761 (9,54, 3,74, 5,95)

                           6. Sara Jousimaa 739 (9,68, 333, 6,98)

 

P10                     1. Elias Oksanen 737 (10,11, 3,88, 6,43)

                            6. Anton Sokoff (10,62, 3,28, 6,80)

 

T10                     12. Iisa Aramo 514 (10,49, 2,91, 5,36)

 

P9                       10. Mikko Koivisto 479 (7,55, 3,08, 4,74)

                            11. Lauri Lamminen 470 (7,91, 2,69, 6,09)

 

T9                        7. Vieno Hakakari 454 (7,61, 3,05, 4,47)

                            9. Janina Vuorenmaa 388 (7,69, 2,98, 3,43)

                            17. Miisa Virtanen 263 (8,22, 250, 2,72)

Kaikki tulokset 

T9-sarjan Janina Vuorenmaa (vas.), Vieno Hakakari ja Miisa Virtanen yhteiskuvassa
T9-sarjan Janina Vuorenmaa (vas.), Vieno Hakakari ja Miisa Virtanen yhteiskuvassa
Vasemmalta katsoen Elias Oksanen (P10), Mikko Koivisto (P9), Lauri Lamminen (P9) ja Anton Sokoff (P10) valmistautuvat ottelupäivään
Vasemmalta katsoen Elias Oksanen (P10), Mikko Koivisto (P9), Lauri Lamminen (P9) ja Anton Sokoff (P10) valmistautuvat ottelupäivään
T10-sarjassa kilpaillut Iisa vauhdissa kuulantyönnössä
T10-sarjassa kilpaillut Iisa vauhdissa kuulantyönnössä
T15-sarjan Noora Hietala, Emma Rovasalo ja Kiia Brandes suorituivat kaikki hyvin ottelussaan.
T15-sarjan Noora Hietala, Emma Rovasalo ja Kiia Brandes suorituivat kaikki hyvin ottelussaan.
P15-sarjan Juho Kantoniemi vei sarjansa voiton
P15-sarjan Juho Kantoniemi vei sarjansa voiton
P12-sarjassa oli runsaasti HSUn urheilijoita. Mukana oli Aarni Piri (vas.), Olavi Halonen, Aleksis Hurme ja Rasmus Salmi
P12-sarjassa oli runsaasti HSUn urheilijoita. Mukana oli Aarni Piri (vas.), Olavi Halonen, Aleksis Hurme ja Rasmus Salmi
Myös T13-sarjassa nähtiin runsaasti HSUn urheilijoita. Mukana olivat Moona Virtanen (vas.), Isla Sokoff, Lotta Lamminen ja Emilia Rouvinen
Myös T13-sarjassa nähtiin runsaasti HSUn urheilijoita. Mukana olivat Moona Virtanen (vas.), Isla Sokoff, Lotta Lamminen ja Emilia Rouvinen
P11-sarjan Eeli Rovasalo vauhdissa ottelunsa 60m:llä
P11-sarjan Eeli Rovasalo vauhdissa ottelunsa 60m:llä
Elias vei voiton P10-sarjassa
Elias vei voiton P10-sarjassa
Aleksis ja Olavi ottivat P12-sarjassa kaksoisvoiton
Aleksis ja Olavi ottivat P12-sarjassa kaksoisvoiton