Hyvinkään ensimmäiset hippokisat kilpailtiin keskiviikkona urheilupuistossa

23.8.2018

Keskiviikkona 22.8.2018 kilpailitiin Hyvinkäällä ensimmäistä kertaa Hyvinkään Seudun Urheilijoiden ja Keski-Uudenmaan osuuspankin yhteisesti järjestämissä hippokisoissa. Kysyntä kilpailua kohtaan oli suurta ja tapahtumaan ilmoittautui yhteensä 204 lasta, jotka tekivät lajeja 4-12v sarjoissa. 4-vuotiaat suorittivat takasuoralla 40m-juoksun sekä korkeushyppypäädyssä pallonheiton. 6-8-vuotiaat juoksivat etusuoralla 40m juoksun ja heittivät keihäänheittopaikalla palloa. 10-12-vuotiaat juoksivat myös etusuoralla 60m-juoksun ja hyppäsivät takasuoralla pituutta. 

Kilpailu alkoi klo 16.30 auenneella numerojenjaolla ja noin vartti ennen kisaa pidetyllä Hanna Hipon alkuverryttelyllä. Klo 17.30 alkoivat kilpailusuoritukset eri pisteillä ympäri kenttää. Kilpailua helli elokuiseksi keliksi mukavan aurinkoinen poutasää, jossa oli mukava aloittaa hyvinkääläinen hippokisaperinne. Tapahtuma oli osallistujille maksuton ja jokainen osallistuja sai tapahtumasta osallistujapalkinnon. Paikalla oli myös lapsille suunnattu mehu/keksitarjoilu.

Aurinkoisissa kisoissa nähtiin myös komeita suorituksia, kun 40m-juoksujen P6-sarjassa Leo Makkonen ja Tobias Löfgren, T6-sarjassa Selma Ranta ja Mia Rehn, T8-sarjassa Miisa Virtanen ja P8-sarjassa Jere Henttonen ja Verneri Nikkola kiisivät pitkin rataa. Myös P10-sarjassa Elias Oksasen, T10-sarjassa Kia Sairasen ja Linnea Teivaanmäen sekä T12-sarjassa Elsa Pinolan ja Sissi Kaksosen juoksut olivat hienoa katseltavaa. Myös pallonheitossa nähtiin tiukat voittotaistelut P6-sarjassa Leo Makkosen ja Ossi Laaksosen sekä P8-sarjassa Verneri Nikkolan ja Eeli Ylianttilan välillä. Myös tytöissä T6- ja T8-sarjoissa käytiin pallonheitoissa tiukkoja senttikamppailuja. Pituushypyssä poikien puolella Elias Oksanen otti P10-sarjassa ylivoimaisen voiton ja tyttöjen puolella nähtiin T10-sarjassa tiukka senttitaistelu Kia Sairasen ja Linnea Teivaanmäen sekä T12-sarjassa Netta Sundströmin ja Ester Solismaan välillä.

Senttien ja sadasosien takana saatiin myös monille lapsille ensikosketus yleisurheilun maailmaan ja mieleenpainuvia elämyksiä. Iloisista lasten kasvoista näki, että tapahtumaan oli mukava osallistua. Kiitos kaikille osallistujille, huoltajille, toimitsijoille ja OP-tiimille mukavasta sujuneista kilpailuista. Kilpailut järjestetään taas ensi vuonna uudelleen. Kilpailun kokonaistulokset löytyvät alta liitteenä.

Hanna Hippo viihdytti lapsia läpi kisojen ajan. Kuva: Hanna Tarkiainen
Hanna Hippo viihdytti lapsia läpi kisojen ajan. Kuva: Hanna Tarkiainen
Tapahtuma alkoi numeronhaulla, jonne kerääntyi kilpailun alussa pitkä jono. Kuva: Hanna Tarkiainen
Tapahtuma alkoi numeronhaulla, jonne kerääntyi kilpailun alussa pitkä jono. Kuva: Hanna Tarkiainen
Valmistautumista T12-sarjan 60m-juoksuun. Kuva: Hanna Tarkiainen
Valmistautumista T12-sarjan 60m-juoksuun. Kuva: Hanna Tarkiainen
Keski-Uudenmaan viishenkinen tiimi oli mukana auttamassa järjestelyissä. Kuva: Hanna Tarkiainen
Keski-Uudenmaan viishenkinen tiimi oli mukana auttamassa järjestelyissä. Kuva: Hanna Tarkiainen