NÅID:n avoimista halleista hyviä tuloksia

20.1.2019

Sunnuntaina Helsingin Liikuntamyllyssä kilpailtiin ruotsinkielisten seurojen avoimissa piirinmestaruushalleissa. HSU:ta edusti kisoissa kuusi urheilijaa, lajeina 60m aidat, 60m sileä ja kuulantyöntö.

Noora Hietala aloitti juoksemalla ensimmäistä kertaa 17-sarjan aitoja aikaan 9,96. Juoksun loppu ei tullut vielä hyvin, joten 10 sekunnin alitukseen voi olla oikein tyytyväinen. Noora oli lopulta 7. ja jäi 0,23s loppukilpailusta.

Vajaa 45 minuuttia aitojen jälkeen Noora juoksi 60m aikaan 8,63. HSU:n päivän nopein oli Kiia Brandes ajalla 8,57, joka jäi vain kaksi sadasosaa viime kevään ennätyksestään. Myös Emilia Rouvinen 8,73 ja Laila Lehtinen 9,32 jäivät vain muutaman sadasosan halliennätyksistään. Pihla Poikolainen jäi kymmenyksen ennätyksestään, mutta juoksi parhaan aikansa pitkään aikaan 9,16.

N17 kuulassa keväällä 14-vuotta täyttävä Emilia oli kiinni pronssissa viimeiseen kierrokseen asti. Lopulta irtosi 4. sija uudella yli metrin ennätyksellä 11,14. Laila työnsi myös uuden ennätyksensä 10,09 ja selviytyi myös jatkokierroksille ollessaan lopulta 7. Pihla täydensi kuulakolmikon tuloksella 8,94. N19 kuulassa pyörähdystekniikalla työntävä Nelli Talvitie tuskaili liukkaan ringin kanssa ja sai lopulta tuloksen 9,00, joka jäi kauaksi tämän vuoden tavoitteesta.

Kaikki tulokset: Tilastopaja

Nooran eka N17 aitalähtö 9,96
Nooran eka N17 aitalähtö 9,96
13v Emilia 4. N17 kuulassa 11,14
13v Emilia 4. N17 kuulassa 11,14
Kiia HSU:n päivän nopein 8,57
Kiia HSU:n päivän nopein 8,57
Laila 7. ja ennätys 10,09
Laila 7. ja ennätys 10,09
Pihla 8,94
Pihla 8,94