HSUn vappujuoksu keräsi runsaan osanottajajoukon aurinkoisessa säässä

2.5.2019

HSUn järjestämä perinteinen vappujuoksu juostiin tutuun tapaan Hyvinkään Urheilupuistossa keskiviikkona 1.5 klo 10 alkaen. Aurinkoinen ja lämmin sää houkutteli tänä vuonna paikalle runsaasti väkeä, sillä kilpailussa oli mukana yhteensä 312 osanottajaa. Kilpailuun kertyi siis lähtöjä yli 50:tä kappaletta, joka piti ajanottajat ja lähettäjän kiireisenä. Urheilijat lähetettiin matkaan perinteiseen tapaan rummun kumautuksella. Lähtöviivalla nähtiin osanottajien joukossa myös persoonallisia juoksuasuja erilaisista vappunaamareista eläinaiheisiin vartaloasuihin. 

Sarjoja kilpailussa oli yhteensä viisi kappaletta. Suurimmat osallistujamäärät olivat tuttuun tapaan nuorimmissa sarjoissa. 4-vuotiaiden ja sitä nuorempien sarjassa (2015-> syntyneet) oli juoksijoita yhteensä 113 kappaletta ja 6-vuotiaiden sarjassa (2013-2014 syntyneet) 96 juoksijaa. Myös 8-vuotiaiden sarjaan (2011-2012 syntyneet) saatiin 57 juoksijaa. 10-vuotiaita (2009-2010 syntyneet) oli mukana 31 juoksijaa ja 12-vuotiaita (2007-2008-syntyneet) 15:ta juoksijaa. 

Tapahtumassa nähtiin monta hienoa juoksusuoritusta. 4-vuotiaiden sarjassa Atlas Zengin juoksi 40m-matkan komean ajan 10,2 ja otti voiton 0,8 sekunnin erolla seuraaviin. 6-vuotiaiden sarjassa Leo Makkonen juoksi hienosti selkeään voittoon ajalla 7,8 ja vei sarjan voiton myös 0,8 sekunnin erolla seuraavaan. 8-vuotiaiden sarjassa Miisa Virtanen juoksi 60m:llä kovan ajan 10,5, jolla hän oli koko sarjansa paras myös pojat huomioonottaen. 10-vuotiaiden sarjassa nähtiin useampi 10 sekunnin alitus 60m:lla Iisak Collinin johdolla. 12-vuotiaiden sarjassa Elsa Pinola otti voiton kisojen nopeimmalla ajalla 9,1, jonka perässä myös Felix Honkamiemi juoksi hyvän ajan 9,2.

Tapahtumassa kokeiltiin myös ensi kertaa mahdollisuutta korttimaksamiseen, mikä keräsi kiitosta osallistujilta. Tätä maksutoimintoa pääsee käyttämään jatkossa myös muissa HSUn tapahtumissa. Tervetuloa mukaan taas ensi vuonna!

 

Kisan kokonaistulokset löydät täältä

Vappujuoksun aloitti 2015- ja myöhemmin syntyneiden sarja, jossa nuorimmat kilpailijat saivat juosta vanhemman avustuksella
Vappujuoksun aloitti 2015- ja myöhemmin syntyneiden sarja, jossa nuorimmat kilpailijat saivat juosta vanhemman avustuksella
Vappujuoksu keräsi paikalle runsaasti väkeä
Vappujuoksu keräsi paikalle runsaasti väkeä
Starteissa riitti säpinää, kun juoksijat saatettiin liikkeelle rummun kumauksella
Starteissa riitti säpinää, kun juoksijat saatettiin liikkeelle rummun kumauksella
Kisassa nähtiin myös persoonallisia asuja
Kisassa nähtiin myös persoonallisia asuja
Maalissa mitalinjakajina toimivat HSUn omat juniorit
Maalissa mitalinjakajina toimivat HSUn omat juniorit