23 HSUn urheilijaa mukana kotikentällä pidettävissä pm-junnuotteluissa

24.5.2019

Huomenna kilpaillaan kesän ratakauden ensimmäisissä pm-otteluissa kotikentällämme, Hyvinkään urheilupuistossa klo 10 alkaen. Mukaan saatiin yhteensä 23 HSUn urheilijaa, joten HSUn urheilijat ovat näkyvä osa tapahtumaa myös kilparadalla. Kilpailut ovat samalla seuramme kesän yksi isoimpia voimanponnistuksia, jonka sujuvat järjestelyt vaativat noin 50:n toimitsjan yhteisen työpanoksen. Päivälle on luvattu ajoittaista vesisadetta, mikä tuo oman haasteensa tapahtumajärjestelyille. Suosittelemme, että kaikki toimitsijat, huoltajat ja kisaajat muistavat pukeutua säänmukaisella tavalla pitkän ottelupäivän aikana.

Eniten HSUn osallistujia nähdään P9- ja T10-sarjassa, mutta kisaajia on mukana myös laajasti eri ikäluokissa. Ohessa lueteltuna kaikki mukana olevat urheilijamme. Viimevuoden mestaruutta puolustaa mm. Elias Oksanen ja Olavi Halonen.

P9: Niklas Jääskeläinen, Olavi Sokka, Iikka Oksanen, Aatos Rouvinen, Kalle Hiitelä

T9: Miisa Virtanen, Senni Koski, Nella Jääskeläinen

T10: Linnea Teivaanmäki, Nelia Krantz, Saimi Liikanen, Velma Peiponen

P11: Luka Hautala, Elias Oksanen

T11: Catarine Billingham

T12: Sissi Kaksonen, Elsa Pinola, Neela Jakonen

P13: Olavi Halonen, Aleksis Hurme, Aarni Piri

T13: Vilma Sorola

T14: Emilia Rouvinen

 

Kisoissa on paikalla myös HSUn kahvio, joka tarjoilee laajasti erilaista suolaista ja makeaa syötävää. Kisoissa on mahdollisuus myös korttimaksamiseen. Paikalla on myös Sportmixer Oy:n urheiluvälinemyyntiä, josta voi hankkia itselleen kesäkaudelle uudet piikkarit. HSUn jäsenillä on mahdollisuus Sportmixerin tarjoushintoihin, joihin voit tutustua täältä

Viime vuoden otteluissa Aleksis Hurme (vas.) ja Olavi Halonen ottivat kaksoisvoiton P12-sarjassa
Viime vuoden otteluissa Aleksis Hurme (vas.) ja Olavi Halonen ottivat kaksoisvoiton P12-sarjassa