Hippokisat liikuttivat yli 200 lasta

23.8.2019

Keskiviikkona 21.8.2019 Hyvinkään Urheilupuiston täyttivät 4-12 -vuotiaat innokkaat urheilijat, kun Hyvinkään Seudun Urheilijat ja Keski-Uudenmaan Osuuspankki järjestivät jo toisen kerran Hippokisat. Kysyntä tämän kaltaista maksutonta kisatapahtumaa kohtaan oli suurta ja kisaan ilmoittautuikin yhteensä noin 250 lasta.
 

Aamun ja päivän aikana jouduttiin muutamaan kertaan jännittämään sitä, millaisessa kelissä kisaa jouduttaisiin toteuttamaan, kun vettä ja ukkosta tuli ajoittain runsaastikin. Kisan alettua keli pysyi kuitenkin poutaisena ja koko kisa saatiin vedettyä läpi varsin kohtuullisissa olosuhteissa.
 

4-, 6- ja 8-vuotiaiden sarjassa lajeina oli pallonheitto ja 40m juoksu. 10- ja 12-vuotiaiden sarjassa lajeina oli puolestaan pituushyppy ja 60m juoksu. Tapahtumapaikoilla nähtiin välillä melkoista sekunti- ja senttikilpailua oman erän/sarjan voitosta ja nähtiinpä kisassa varsin hienoja tuloksiakin. Mutta ehkä vieläkin ilahduttavampaa oli nähdä sentti- ja sekuntitaisteluiden lisäksi lasten iloisia ilmeitä, itsensä ylittämisiä ja onnistumisen riemua.
 

Tapahtuma oli monelle lapselle ensimmäinen kosketus yleisurheilun maailmaan ja näistä mieleenpainuvista elämyksistä toivottavasti syntyy pysyvämpikin innostus urheiluun.
 

Kiitos kaikille osallistujille, huoltajille, toimitsijoille ja OP:n tiimille hyvin sujuneista kilpailuista!

Hanna Hipon tapaaminen oli Hippokisojen ykkösjuttuja!
Hanna Hipon tapaaminen oli Hippokisojen ykkösjuttuja!
Sade ja ukkonen lakkasi onnekkaasti juuri ennen kisoja ja taivaalle ilmestyi sateenkaari
Sade ja ukkonen lakkasi onnekkaasti juuri ennen kisoja ja taivaalle ilmestyi sateenkaari
Kannustusjoukot seuraamassa suorituksia pallonheitossa
Kannustusjoukot seuraamassa suorituksia pallonheitossa
Kioskin herkulliset tarjottavat viimeistelivät kisatunnelman
Kioskin herkulliset tarjottavat viimeistelivät kisatunnelman
Juoksussa nähtiin liikunnan riemua ja tiukkoja kisoja
Juoksussa nähtiin liikunnan riemua ja tiukkoja kisoja

Viimeisessä erässä OP:n henkilökunta asettui starttiviivalle Hanna Hipon kanssa!
Viimeisessä erässä OP:n henkilökunta asettui starttiviivalle Hanna Hipon kanssa!